Add mobile to receive additional rewards (optional)

Uusimmat voittajat

Viking Runecraft
toni l voitti juuri
Viking Runecraft
€ 1.7
Fat Rabbit
Liza-Marie M voitti juuri
Fat Rabbit
£ 2.21
Planet of the Apes
Teemu T voitti juuri
Planet of the Apes
€ 18.5
Donuts
Eilif H voitti juuri
Donuts
12.5 kr
Blood Suckers
Hanna M voitti juuri
Blood Suckers
€ 7.7

LATEST POSTS

UUSIMMAT JUTUT
Valtio tukee teattereita veikkausvoittovaroilla. Tarkalleen ottaen 51 miljoonalla tänä vuonna. Ryhmäteatteri saa potista yli 600.000€. Jokaista myytyä lippua kohden teatteri saa merkittävän tuen. Sillä tuella rakennettiin näytelmä, jossa pääministeri Juha Sipilää kuvaillaan valehtelijaksi ja vaaralliseksi populistiksi. Melko erikoinen yhtälö. Ja ennen kuin älähdät, etteikö teatteri saisi arvostella valtionjohtoa koska saa tukea, niin tottakai saa. Yhtälö on silti mielestäni eriskummallinen etenkin urheilun kannalta.

Itse järjestin pienimuotoisen teatterin veikkausvoittovaroja kohtaan vuonna 2012. Satojatuhansia katsojia joka vuosi keräävä Bisons kun sai tukea veikkausvoittovaroista hurjat 2000 euroa. Löin sen näyttävästi lottoon suuremman tuen toivossa. Emme osuneet päävoittoon. Teatterini seurauksena Koripalloliiton johto marssi Loimaalle ja uhkasi sulkea juuri liigaan nousseen Bisonsin koko sarjasta, jos Valavuori ei pidä turpaansa kiinni. Lupasin olla hiljaa, voitimme mestaruuden ja Veikkaus lähti pääyhteistyökumppaniksemme seuraavalla kaudella. Onneksi teatterikenttä saa vielä pitää sananvapaudestaan kiinni, toisin kuin urheilukenttä.

Mitä jos valtio tukisi veikkausvoittovaroilla myös huippu-urheiluseuroja vastaavalla tavalla? Siis niillä rahoilla, jotka urheilu on ihan itse generoinut ja joista kaikki muut saavat syödä?

Meillä on Suomessa noin 50 huippu-urheiluseuraksi luokiteltavaa organisaatiota. Miljoona jokaiselle ja alkaa tapahtua aika isoja asioita koko valtion kannalta. Eikö se olisi vähintäänkin reilua? Reilua olisi itse asiassa saada paljon enemmän verrattuna muihin, mutta teatterin tavoin toimiva huippu-urheilukenttä olisi jo tuohon tulonjakoon varsin tyytyväinen.

Urheilu- ja liikuntaseurojen kokonaisvaltainen vaikutus kansalaisten hyvinvointiin on jätetty jo turhan pitkään oman onnensa nojaan. Urheilukenttä saa veikkausvoittovaroista enää 25%. Urheilu loi järjestelmän, jonka suurimpana kärsijänä on urheilu itse.

Oikeastaan tämä veikkausvoittovara-yhtälö kertoo kaiken valtiomme nykytilasta. On turha kuvitella, että saisit ansiosi mukaan. Sen sijaan, jos osaat kiemurrella läpi tukiviidakon tuottamatta mitään, olet vahvoilla.

Aleksi Valavuori


Singaporen kilpailu oli tuloksellisesti pieni yllätys.  Isoin pommi oli Mersun suorituskyvyn romahtaminen. Talli oli vaikeuksissa heti perjantaista. He eivät saaneet renkaita toimimaan oikein ja ne kuluivat todella nopeasti, eivätkä edes toimineet niin hyvin kuin Ferrarilla ja Redbullilla.

Kimillä oli pieniä ongelmia auton kanssa koko viikonlopun, eikä oikein missään vaiheessa päässyt Vettelin vauhtiin. Siitä huolimatta tulosta voidaan pitää erinomaisena. Japanissa ajetaan yhdellä Kimin suosikkiradoista ja uskonkin Ferrarin vahvan vauhdin jatkuvan ja Kimin taistelevan tallikaveria vastaan.

Singaporeen verrattuna  tämä rata ei ole niin aerodynamiikasta kiinni, joten Redbull ei tule olemaan aivan yhtä vahva, kiitos aavistuksen tehottoman ja epäluotettavan Renaultin.

Mersulle Singapore oli todellinen mahalasku. Vauhtia ei ollut ja tallilla onkin paljon mietittävää ennen viikonloppua. En usko, että heidän ylivoima on mihinkään kadonnut, jokin vaan meni pahasti pieleen. Hamilton ajoi eri rengastaktiikalla kuin muut kärkikuskit ja olisi ollut lähellä Kimiä ilman teknistä ongelmaa mikä pakotti hänet keskeyttämään.

Aika rahastaa Kimin voitolla

Suzukassa sataa yleensä aina viikonlopun aikana,  tunnetusti sadekisa on tuloksellisesti haastava ennakoida ja pienikertoimisia suosikkeja ei tee mieli pelata.

Kaikki odottavat Mersujen palaavan omalle paikalleen, mutta minulla on tosi vahva fiilis siitä, että Ferrari tulee tosissaan haastamaan heidät. Jos on kuivaa, uskon Williamsin ja Redbullin olevan seuraavana taistelussa.

Jos et innostu suosikeista ja sinua kiinnostaa muukin kuin varman päälle pelaaminen, nyt on mahdollisuus takoa Gutsin F1-kertoimenlaskija polvilleen Kimi Räikkösen voitolla. Ainakin mikä uskon, että Japanissa nähdään suomalaismenestystä!

Pelionnea,
Krisse Sohlberg

Toimin Nelosen SM-liiga -tuotteen studioisäntänä ensimmäisen kauden 2013-2014. Kausi oli mahtava, joskin äärimmäisen raskas. Sovimme kauden jälkeen erinomaisen hyvässä yhteisymmärryksessä, että en jatka pestissäni enää seuraavalla kaudella. Reissu oli yksinkertaisesti liian raskas perheellisen miehen vedettäväksi. Kymmeniä tuhansia kilometrejä tien päällä väsyneenä, yksin. Jo pelkkä turvallisuusriski oli liian suuri otettavaksi. Olen hyvin kiitollinen saamastani pestistä ja kenties joskus vielä palaan tv-ruutuun urheilun äärelle. Kenties.

Asia, jota silloin jo pohdin, oli jääkiekon SM-liigan tulevaisuus. Miten loistava tv-tuote vaikuttaa SM-liigaan? Olin täysin vakuuttunut upean tv-tuotteen olevan omiaan nostamaan maamme ykköslajin menestystä entisestään ja houkuttelevan lisää ihmisiä katsomoihin. Annoin haastatteluja lukuisille paikallismedioille, joissa peräänkuulutin tv-tuotteen houkuttelevan lisää väkeä katsomoihin. Kuinka väärässä olinkaan. Useilla perinteisillä liigapaikkakunnilla jopa yli puolet penkeistä ovat olleet tyhjinä.

Liigaseurat saivat tv-sopimuksen myötä jättipotin itselleen, tarkalleen ottaen noin miljoona euroa per kausi per joukkue. Se on mieletön raha tv-oikeuksista Suomen kokoisessa markkinassa. Oletin, että seurat ymmärtäisivät käyttää isoa tv-rahaa ottelutapahtumien kehittämiseen. Pidin sitä itsestäänselvyytenä. Pakkohan heidän olisi näin tehdä, koska uusi tv-tuote oli omiaan houkuttelemaan katsojia pysymään kotonaan. Olin taas väärässä. En ole nähnyt minkäänlaisia toimenpiteitä ottelutapahtumien edistämiseksi, pikemminkin päinvastoin. On vain peli ja niitä pelejäkin on aivan liikaa. Ja se pelkkä peli nyt ei vaan enää riitä.

Tilanne on jääkiekon kannalta täysin kestämätön. Nelihenkisen perheen vieminen yhteen otteluun maksaa helposti yli 100€ (liput, parkkimaksut, ruoat, juomat jne). Kun taas Nelosen tv-paketin saa 25€ kuussa. Paketin, jolla näkee jokaisen pelin, saa loisteliaan tv-studion kotisohvalle, pelaajahaastattelut ja kaiken kerman päältä. Joku voisi siis helposti sanoa, että liigaseuroille maksetaan jättipotti siitä, etteivät katsojat tule enää halliin paikan päälle kannustamaan omiaan.

On aina helppoa sanoa mikä on väärin ilman korjausehdotuksia. Seuraavassa kirjoituksessani pureudun siihen mitä mahdollisuuksia jääkiekon SM-liigalla on tilanteen korjaamiseksi.

Tsemiä jokaiselle liigaseuralle,
Aleksi Valavuori
EM-kisojen finaalissa kohtaavat yllättäen Espanja ja Liettua. Espanja oli etukäteiskertoimien valossa kolmossuosikki ja sille povattiin kohtuullisia mestaruusmahdollisuuksia, mutta Liettuan mestaruustodennäköisyys oli selkeästi alle 10 %:n.

Pelattaessa paras yhdestä järjestelmällä, yllätysten mahdollisuus lisääntyy. Se on arvokisojen suola. Molemmat olivat selkeitä altavastaajia välierissään ja jälkikäteenkin voidaan todeta altavastaaja-aseman olleen perusteltua, vaikka nyt finaaliin selvisivätkin.

Espanja kaatoi Ranskan Pau Gasolin huikean esityksen jälkeen miehen tehdessä puolet Espanjan 80 pisteestä. Samalla Ranska supertähdelle Tony Parkerille sattui musta ilta. Jatkoajalla Ranska suti vaparit 1/7. Tämän yhdistelmän toteutuminen uudestaan ei olisi kovin todennäköistä, toki Espanja voisi muillakin reiteillä tuon matsin uusittaessa voittaa.

Liettuan huikea joukkuepuolustus tylsistytti Serbian avoimen kentän pelin ja pakotti sen pelaamaan viidellä viittä vastaan. Siinä Liettua onnistui eliminoimaan Serbian syömähampaat Teodosicin, Bjelican ja Raduljican.

Espanjaa pidetään etukäteen selkeänä suosikkina. Tämä on varmasti turnausten aikaisten voimalukujen perusteella perusteltavissa. Espanja on voittanut käytännössä kaikki pudostuspelinsä Pau Gasolin ratkaisevan ja jopa poikkeuksellisen dominoivan panoksen ansiosta.

Liettuan iso kalusto pysäytti kiistatta Serbian erittäin laadukkaan eturivin. Heillä on asettaa ehkä turnauksen paras puolustus nimenomaan Gasolia puolustamaan.

Liettualla on myös hyökkäyksessä Ranskaa parempi mahdollisuus hyökätä Gasolia vastaan. Gasol ei ole maailman parhaita isojen puolustajia ja toisaalta hänen puolustusvastuunsa syö hyökkäystehoja. Valanciunas / Javtokas / Kavaliauska kolmikko tulee varmasti pistämään kaikella mahdollisella tavalla Gasolia vastaan painetta. Kalnietisin ja Valanciunaksen palloscreenpelaaminen tulee asettamaan Espanjan isot koville.

Liettuan loistokas transition-puolustus pitää huolen siitä, että nopeita koreja ei ole luvassa eli eliminoimalla Gasolin Liettua on lähellä voittoa. Vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty, uskon tuon olevan hieman markkinoiden arvioita todennäköisempää.

Ottelun total-rajaa on haastavampi arvioida. Molemmat joukkueet ovat erittäin hyviä avoimella kentällä, mutta pystyvät tarvittaessa kontrolloimaan pelin tempoa. Liettuan hyvä transition-puolustus pystynee hidastamaan Espanjaa 5-5 joukkueeksi. Toisaalta Espanjan talentti auttaa luomaan laadukkaita heittoja, joista ei ainakaan helppoja juoksuja ole luvassa.

Espanjalla on ollut keskiarvona 82 pallonhallintaa ja Liettualla 85 ottelua kohden. Pallonhallintojen määrä pudonnee keskiarvoista. Jos tästä pitäisi totalia arvioida, niin heittäisin sen olevan lähempänä 140:tä kuin 150:tä. Se kääntäisi betsit underin puolelle. Jännityksen puolesta under-vedot eivät toki koskaan ole kovin yleisöystävällisiä.

Pieti Poikola

Hamilton on ollut todella vakuuttava viime kisoissa. Selvästi nopeampi kuin oma tallikaveri ja muut kuskit. Itseluottamus on todella korkealla tasolla, ehkä jo liian korkealla.. Viime kisassa nähtiin tilasto moottoririkko mersulla, kun Nicon autosta hajosi uuden päivityksen versio. Muut mersun moottorilla ajavat tallit ajoivat samalla vanhemmalla versiolla. Ferrarin tekemät päivitykset toimivat hyvin ja he olivat molempien autojen osalta todella nopeita. Kimille kävi harmittava virhe lähtöruudukossa, kun hän laittoi auton Anti-stall tilaan, mutta unohti käyttää kytkimet pohjassa ja näin auto oli vapaalla kun valot vaihtui… Kilpailu oli muuten aika tylsä, mutta Kimin taistelu ja ohitukset olivat mielenkiintoista seurattavaa.

Singaporen rata on melkein täydellinen vastakohta Monzalle. Radalla ajetaan todella isoilla aero-paketeilla mahdollisimman ison downforcen saamiseksi. Kisa ajetaan illalla, mutta valaistus on niin huippua, että tuntuu kun olisi päivä. Kuskit ajavat tässä kisassa kuitenkin hiukan eri visiirillä, jotta heijastuksia ei tule.

Kisassa on muutamia syitä miksi se on yksi kauden rankimmista. 1. Kuumuus, Singaporessa on todella kuuma. Lämpotila ohjaamossa on 60-70 astetta. 2. Pomput, rata on todella pomppuinen. Kuskien jalat heiluvat autojen sisällä poikkeuksellisen paljon ja he joutuvat tosissaan jännittämään keskivartaloa. Auton joutuvat myös koville pomppujen ja kanttarien ylitysten takia. 3. Mutkat, radalla on 23 mutkaa, joten ”taukoja” ei käytännössä ole. 4. Kisan pituus, kilpailu kestää lähelle maksimiaikaa 2 tuntia, joten kilpailu on todella kova testi niin kuskeille kuin autoille. 5. Aikaero, koska kisa ajetaan Euroopan aikaan päivällä, aika monet kuljettajat pyrkivät elämään Singaporessa Euroopan rytmissä, mikä asettaa omat haasteensa.

Suosikit:
Mersut, Ferrari ja Redbull on minusta kärkitallit tässä kisassa. Moottorin teho ei ole tärkein ja näillä talleilla on parhaat autot. Mersun asemaa ei tarvitse paljon miettiä, paras auto ja moottori. Ferrari on parantanut vauhtiaan joka kisassa. Redbullin auto on hyvä, mutta moottori surkea. Renault on jälleen koittanut parantaa moottorin luotettavuutta. Mielellään nostaisin Williamsin tähän joukkoon mukaan, mutta he ovat olleet vaikeuksissa radoilla jossa on käytössä paljon siipeä autossa. Uskon Kimin hyvän vauhdin jatkuvan Singaporessa.

Mustat hevoset:
Force India ja Toro Rosso on ollut aika vahvoja edellisissä kisoissa, joten en aivan sulkisi heitä ulos kisasta.

Vetokohteet:
Varmin kohde on minun mielestä se, tuleeko Turva-auto radalle vai ei? Rata on todella kapea ja aikaisempina vuosina on turva-autoa tarvittu. Fian tekemät muutokset turva-auto sääntöön on vielä tiukentanut tätä tilannetta.

H2H oma tallin sisällä vahvoilla on Hamilton, Räikkönen, Perez, Ricciardo, Bottas

TOP 6:
Hamilton
Räikkönen
Vettel
Rosberg
Perez
Ricciardo

Onnea vetoihin,
Krisse Sohlberg

Jukurit voitti viime kaudella Mestaruuden näytöstyyliin. Yksikään pudotuspelivastustaja ei onnistunut laittamaan Jukureita edes tiukoille. Mikkelissä päästiin mestaruuden myötä anomaan liigalisenssiä ja tuoreen päätöksen mukaan Jukurit siirtyy kaudeksi 2016-2017 Liigaan.

Antti Pennanen aloittaa viimeisen kautensa Jukurien päävalmentajana, kun ensi kaudeksi Jukureihin palaa luotettavien lähteiden mukaan Risto Dufva. Pennanen on loistava valmentaja ja hän tulee tälläkin kaudella johdattamaan joukkonsa Mestiksen finaaleihin. Vasta 36-vuotias päävalmentaja on ikäisekseen kokenut ja hän tulee kasvamaan yhdeksi maamme parhaista valmentajista tulevien vuosien aikana.

Jukurien rosteri on poikkeuksellisen kova

Mikkelissä on kasassa poikkeuksellisen laadukas nippu. Harjoituskauden alussa kaatui Kärpät ja HPK, vaikka kesän treenipeleille ei liian suurta painoarvoa kannatakkaan laittaa. Jukurien riveistä löytyy omasta mielestäni sarjan paras maalivahti, puolustaja ja hyökkääjä.

822 Liigaottelua pelannut Marko Kauppinen nähdään alkavalla kaudella kasvattiseurassaan. Kun Kauppinen pelasi viimeksi Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, niin Jesse Puljujärvi ei ollut vielä edes syntynyt. Kauppinen tulee olemaan ehdotomasti sarjan paras puolustaja ja 36-vuotias pelaaja kuuluu varmasti olennaisena osana Jukurien Liigaprojektiin.

Jukurien maalivahtihankinta meni hieman myöhäiseksi. Rahaa paloi mutta tolppien väliin löytyi todella hyvä veskari, kun Mika Norja liittyi joukkueeseen.  Viimeiset kaksi kautta Timråssa pelannut Mike Norway on aiemmilla Mestisvisiiteillään osoittanut olevansa tähän sarjaan loistava maalivahti ja pääsee nyt pelaamaan sarjan parhaan pelaajiston takana. Norjalla tulee olemaan kauden jälkeen sarjan paras torjuntaprosentti, pienin päästettyjen maalien keskiarvo ja eniten nollapelejä.

Ainoastaan kaksi pelaajaa ylitti viime vuonna 50 tehopisteen rajan ja toinen heistä oli Jukurien Oula Palve. Palve teki 49 ottelussa 52 pistettä. Keuruulta lähtöisin oleva Palve on Mestikseen liian hyvä pelaaja ja olin viime kauden jälkeen aivan varma, että Palve siirtyy tulevaksi sesongiksi Liigaan. Palven tehotilasto oli viime kaudella 28 pykälää plussalla ja se oli myös sarjan paras teholukema. Palve on kokonaisvaltainen pelaaja jolla ei ole Mestistasolla varsinaisia heikkouksia. Mikäli vedonlyönti pistepörssin voittajasta kiinnostaa, niin tässä on todennäköisin ehdokas.


Oula Palve on kasvanut Mikkelissä Liigatason pelaajaksi.

Myös terävimmän kärjen takana riittää laatua

Jukureilla on riveissään tällä hetkellä kolme lainapelaajaa ja he ovat kaikki lainalla Jokereista. Todennäköisesti Atte ja Miro Mäkinen sekä Frank Gymer kiekkoilevat koko kauden Jukureissa, sillä KHL:ään näillä nuorilla pelaajilla ei ole asiaa. Kyseisille pelaajille tulee todennäköisesti vuodenvaihteessa muutaman pelin tauko, sillä koko kolmikko on kiinni kisapaikassa nuorten MM-kisoihin.

Roope Ranta voitti Mestiksen pistepörssin pari vuotta sitten. Joonas Sammalmaa oli viime kaudella jopa Liigassa parhaimmillaan hyvä. Teemu Henritius pelasi koko viime kauden Liigaa. Timo Hiltunen on tehnyt Mestiksessä kahteen viimeiseen kauteen yhteensä 38 maalia. Joonas Kalliola ja Pentti Nöyränen ovat sarjan parhaita alempien ketjujen pelaajia.

Jukurien tulevan kauden hyökkäysosasto on yksi Mestishistorian parhaita. Ainoa hakemalla haettu negatiivinen puoli on se, että kokonaisuutena mikkeliläisten hyökkäysrosteri on hivenen pehmeä.

Myös Jukurien puolustus on sarjan eliittiä. Ongelmia saattaa ilmetä puolustajien kiekollisessa pelaamisessa.

Arvio:
Jukurit on hyvin valmennettu joukkue, jonka rosteri on paperilla ylivoimainen. Joukkue lähtee kauteen ylivoimaisesti sarjan suurimmalla budjetilla. Nähtäväksi jää, jaksavatko Mikkeliläiset katsojat vielä syttyä Mestiksestä. Toisaalta silläkään ei urheilullisesti ole mitään väliä.

Jukurit voittaa alkavalla kaudella runkosarjan ja etenee Mestiksen finaaleihin.
 
Viime kaudella: Mestari
Sijoitus tulevalla kaudella: 1. - 2. 
TUTO on ollut nyt kolmena vuotena putkeen Mestiksen pronssiottelussa. Viimeksi kun joukkue pelasi kolmessa pronssimatsissa peräkkäin, vuosina 2005-2007, niin seuraavana kautena tuli mestaruus. Palaset mestaruuteen ovat olemassa myös tulevalla kaudella.

TUTO on laadukkaasti valmennettu joukkue, joka pystyy tarjoamaan pelaajilleen Liigatason olosuhteet jääkiekon pelaamiseen. Ismo Lehkosen vaatimustaso valmentajana on kova, mutta se tuskin pääsee yhdellekkään pelaajalle tulemaan yllätyksenä. TUTO harjoittelee todella kovaa.

Fysiikkavalmennus on huippuluokkaa ja hallilla puitteet kunnossa.  Katsojiakin käy hallilla mukavasti. Kyllä mulle tulee mieleen aika monta väsyneempää paikkaa, missä Mestispelaaja voi ammattiaan harjoittaa.

TUTO sai laadukkaita liigalainoja riveihinsä

TUTOssa ollaan oltu lainapelaajien kanssa viime vuosina järkeviä. Pelaajia ei ole otettu joukkueeseen vain ottamisen ilosta, vaan siirtojen kanssa ollaan oltu pitkäjänteisiä. Keskimääräinen pelaajan laina-aika on ollut pitkä, usein koko kauden mittainen.

Tulevalla kaudella TUTO-paidassa viilettävät lainapelaajina ainakin TPS:n kolmikko Patrik Virta, Oskari Siiki, Matias Pulli, Bluesin Iikka Kangasniemi sekä Jokerien Jere Sneck. Jokainen heistä on huippupelaaja Mestikseen ja vahvistaa joukkuetta tuntuvasti. Esimerkiksi Kangasniemi iski viime visiitillään Turussa 9:ssä ottelussa 9 maalia.

Joukkueen runko koostuu jälleen paikallisista pelaajista

TUTOssa pelaa ensi kaudella vähintään 18 pelaajaa länsirannikolta. Puhtaasti Turun alueelta lähtöisin olevia pelaajia on tämän hetken joukkueessa 14. Turun alueella siis riittää laadukkaita pelaajia Mestikseen.

TUTOn torjuntavastuun kantaa ensi kaudella kaksikko Petteri Similä-Kalle Hokkanen. Similä on joukkueen ykkösmaalivahti ja molarikoutsi Antti Meriläisen missiona on kehittää Mestiksen pisimmästä molarista Liigamaalivahti. Similän pitää pelata Turussa elämänsä paras kausi, jotta TUTO menee finaaleihin saakka. TPS:n Oskari Setänen aloittaa kauden lainalla TUTOssa. Setänen lukeutuu Mestistä pelatessaan sarjan maalivahtien ehdottomaan eliittiin.

Hyökkäyspeliä johtavat tutut miehet. Aki Keinänen ja Tuukka Pulliainen ovat Mestiksen suoritusvarmimpia pelaajia pisteiden valossa vuodesta toiseen. Keinänen ja Pulliainen räpsäyttävät jälleen yhteensä yli 100 pinnaa, mikäli miehet ovat terveenä. Yhdelle laitahyökkääjälle avautuu jälleen erinomainen paikka näiden herrojen ketjusta.

Pulliaisen ketju tulee olemaan sarjan tehokkaimpien joukossa, mutta myös seuraaviin ketjuihin riittää tulivoimaa. Rasmus Kulmalan, Mikko Laineen ja Patrik Virran varaan on turvallista rakentaa muita tulosyksiköitä. A-junioreiden Liigaa viime kaudella dominoineen Virran päätyminen Mestikseen palvelee TUTOn lisäksi myös Virtaa, sillä kiekollista vastuuta on luvassa reippaasti.Virta tulee olemaan vahvasti kiinni vuoden tulokkaan tittelissä.


Tuukka Pulliaista parempaa pelaajaa on Mestiksestä vaikea löytää. Turkulainen pelitietokone on jokaisella ehjällä Mestiskaudellaan tehnyt vähintään 42 pistettä. Viime kaudella syntyi 35 pelissä 44 pistettä.

Arvio:
Moni Mestisjengi on heikentynyt viime kaudesta, TUTO ei. Viime kaudella joukkue oli maalin päässä finaalipaikasta, joten paljon jäi hampaankoloon. Turussa on tehty erinomaisia hankintoja ja joukkue on paperilla sarjan toiseksi vahvin. Jengin runko on Lehkoselle tuttu aiemmilta kausilta. Puolustus on sarjan kärkikaksikossa ja hyökkäyksestä löytyy monta potentiaalista 20 maalin miestä.

Vedonlyöjät voivat hyvällä omatunnolla veikata Pulliaista sarjan pistepörssin voittajaksi ja Keinästä maalikuninkaaksi.

TUTO karkaa Jukurien kanssa muiden ulottumattomiin nopeasti ja nämä joukkueet pelaavat keväällä myös pytystä Mestiksen Finaaleissa.

Viime kaudella: Puolivälierissä. (Runkosarjassa 3.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 1. - 2.
Hokki sijoittui viime kauden runkosarjassa neljänneksi ja pääsi aloittamaan pudotuspelit kotihallissaan. Joukkue eteni välieriin, hävisi niissä Jukureille ja päätyi lopulta pronssille.

Alkava kausi tulee päättymään täysin samalla tavalla.

Hokin terävin kärki on erinomainen mutta kärkiketjujen takana on hiljaisempaa. Michal Kristof on yksi sarjan parhaita pelaajia ja Slovakialainen tulee olemaan pistepörssissä hyvin lähellä kärkeä. Viidennen kautensa suomessa aloittava hyökkääjä tekee ehjänä pysyessään yli 40 pistettä runkosarjaan. Kristofin syöttötaito on sarjan eliittiä.

Puolustuspää on kohtalaisen hyvässä tikissä. Taneli Siikaluoma on alustavasti koko kauden mittaisella lainalla Kärpistä, Roni Viirlas siirtyi TUTOsta ja Risto Mattila veti Hokissa jo viime kaudella piste per peli -tahdilla. Pakistossa on myös riittävästi monipuolisuutta ja top-6-puolustajista saa koottua kolme hyvin roolitettua paria.

Tuukka Smura ja Antti Lehtonen ovat maalivahtikaksikkona edelleen kysymysmerkki, mutta uskoisin kauden edetessä Lehtosen ottavan joukkueen ykköstorjujan roolin itselleen.

Kuka kantaa Kajaanissa maalintekovastuun?

Tomas Mikus
ja Niko Saarenpää iskivät viime kaudella Hokille yhteensä 44 maalia. Molemmat pelaajat jättivät seuran kauden päätteeksi, joten uusia maalintekijöitä on Kajaanista löydyttävä. Saarenpään ”paikkaajaksi” hankittiin Markus Piispanen, mutta Piispanen on pelityyliltään erilainen pelaaja ja hän ei näitä maalimääriä tule tekemään.

Lataan suurimmat odotukset maalien suhteen Niklas Näppiin. Näppi löi viimeisellä juniorikaudellaan Lukolle 42 ottelussa 38 maalia, joten verkon venyttäminen on eurajokilaiselle tuttua puuhaa. Viime kausi toi Näpille 14 maalia. Nyt pitää räpätä pitkälti yli 20 häkkiä.

Aku Kestilä aloittaa kauden lainalla Hokissa. Mikäli Kestilä pelaa pääosan kaudesta Hokissa, niin 15 maalia on realistinen minimitavoite. Kestilä iski viime kaudella a- junioreiden Liigassa 37 maalia ja Kärpissä miesten Liigadebyytissä kihahti kahdesti.

En usko Kärppäjunnuista Jesse Puljujärven tai Sebastian Ahon pelaavan alkavalla kaudella peliäkään lainalla Mestiksessä. Antti Kalapudas on siinä ja siinä, mutta mielummin näkisin Kalaputaankin Liigan puolella.

Mikä tahansa Mestisjoukkue ottaisi Kalapudas-Kestilä-kaksikon huutaen riveihinsä, mutta nähtäväksi jää, missä miehenalut pelaavat tulevalla kaudella.


Kärppien superjunioreista Antti Kalapudas (vas.) on tällä hetkellä kolmikosta ainoa, jota voidaan odottaa nähtävän ajoittain Mestiksessä. Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi pelaavat todennäköisesti koko kauden Liigassa.

Arvio: 
Hokin osakkeita nostaa farmisopimus Kärppien kanssa. Kärpillä on organisaatiossaan paljon nuoria pelaajia, jotka pitää saada pelaamaan miesten pelejä. Mikäli Kärppien terveystilanne säilyy hyvänä, niin Hokki saa riveihinsä erinomaisia pelaajia kauden mittaan.

Hokin omat sopimuspelaajat muodostavat sarjatasoon nähden riittävän hyvän rungon, joten Hokki ei ole pelkästään lainapelaajien varassa. Ilman lainapelejä terävin kärki on kuitenkin ohut.

Hokki on ollut kahtena viimeisenä kautena pronssiottelussa ja sinne kajaanilaiset päätyvät myös tällä kaudella. Hokki voittaa pronssia Mestiksessä kaudella 2015-2016.

Viime kaudella: Pronssia. (Runkosarjassa 4.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 3. 
Kaksi viime kautta Savonlinnassa hyvää työtä tehnyt Janne Sinkkonen siirtyi viime kauden jälkeen Itävaltaan ja tilalle hankittiin kokenut valmennuskaksikko. Alkavalla kaudella SaPKon penkin takana nähdään oman kylän pojat, kun Pasi Räsänen ja Jarmo Myllys kantavat valmennusvastuun. Savonlinnassa on kasassa ainekset menestykseen.

SaPKo on viime kaudet ollut tiivis joukkue ja lainapelaajilla ei ole lähdetty kikkailemaan. Viime kaudella SaPKossa pelasi ainoastaan 28 eri pelaajaa ja se on tämän hetken Mestikseen todella pieni määrä. Pelaajat pelasivat 100-prosenttisesti toiselleen joka ilta ja SaPKo saikin venytettyä puolivälieräsarjan KooKoota vastaan aina seitsemänteen peliin saakka.

En usko joukkueen rakenteen tai pelillisen ilmeen muuttuvan tästä myöskään ensi kaudella.

Kesän kovin hankinta tuli Jyväskylästä

Viime kaudella Mestiksen pistepörssissä kymmenenneksi sijoittunut Samu Markkula edustaa alkavalla kaudella SaPKoa. Markkulalla on ollut vaikeuksia vakiinnuttaa Liigapaikkaa, joten kotikaupungin ympyröiden jättäminen taakse saattaa tehdä jyväskyläläiselle hyvää. Markkula tulee niittaamaan vähintään 40 pistettä runkosarjaan.

Samu ”MC Mara” Markkula tulee tekemään ensi kaudella SaPkolle vähintään 40 pistettä. 

SaPKon alakerran kiekollisesta pelaamisesta vastaa jatkossakin Kai Lehtinen. Lehtinen teki viime kaudella pakin tontilta 34 pistettä. Teemu Suhosen lähdettyä Lehtisen kiekollinen vastuu kasvaa entisestään. Lehtinen saattaa onnistuessaan hätyytellä jopa Mestiksen pakkien piste-ennätystä. Pasi Järvisen nimissä oleva piste-ennätys on 45 pistettä.

Petteri Similän siirryttyä TUTOon, ykkösmolarin viittaa sovitellaan Olli Kälkäjälle. Kälkäjän viime kausi NCAA:ssa oli rikkonainen ja pelejä kertyi ainoastaan kolme. 193-senttinen Kälkäjä aloittaa ensimmäisen kautensa miesten sarjoissa. Vaikka Kälkäjä on aikuisten peleissä vielä katsomaton kortti, niin kärppäkasvatilla on potentiaalia olla yksi sarjan parhaista maalivahdeista, mikäli SaPko puolustaa jatkossakin tiiviisti joukkueena.

Arvio:
Joukkuepelaamiseen nimiin vannova savonlinnalaisryhmä on jälleen erinomaisesti valmennettu. Kotipeleissä käy ihmisiä ja puitteet lätkän pelaamiseen ovat muutenkin kunnossa.

Markkulan ja Lehtisen kaltaiset kärkipelaajat tekevät riittävästi pisteitä, jotta maalin pelit kääntyvät voitoiksi. Kälkäjän löytäessä pelivireen SaPKo on yksi sarjan ”undereimmista” joukkueista. Vedonlyöjät voivat tehdä rahaa myös SaPKon tasan yhden maalin voitoilla.

SaPKo tulee olemaan jälleen joukkue, jota vastaan kukaan ei halua joutua pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Savonlinnalaiset etenevät pudotuspeleihin ja saattavat hyvinkin napata itselleen jopa kotiedun.

Viime kaudella: Puolivälierissä. (Runkosarjassa 7.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 4. - 6. 
KeuPa nousi viime kaudeksi Mestikseen ja eteni lopulta debyyttikaudellaan jopa hieman yllättäen pudotuspeleihin. Runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut KeuPa HT kohtasi ensimmäisellä kierroksella Jukurit ja mestariksi edennyt mikkeliläisryhmä vei ottelusarjan nimiinsä suoraan neljässä pelissä.

Nyt Keuruulla valmistaudutaan alkavaan kauteen uudessa valmennuksessa.

Ville Nieminen lopetti peliuransa viime kauteen ja ilmoitti jo hyvissä ajoin kiinnostuksestaan valmentamiseen. Keuruulla ”Nemo”  pääsee aloittamaan valmentajauransa poikkeuksellisen korkealta sarjatasolta.

Niemisen kaltaisen persoonan kiinnittäminen Mestikseen on koko sarjalle erinomainen asia.

Yhteistyösopimus Lukon kanssa takaa laatupelaajia Keuruulle

Jo viime kaudella nuoria Lukko-pelaajia nähtiin Keuruulla, mutta keväällä seurat tiedottivat yhteistyöstään virallisesti.

Lukko on hankkinut riveihinsä kesän aikana 4 ”yhteistyöpelaajaa”, joita on tarkoitus peluuttaa lähtökohtaisesti Keuruulla. Riku Pitkänen, Eetu Koivistoinen, Eetu Karvinen ja Ville Hyvärinen ovat potentiaalisia tulevaisuuden Liigapelaajia, mutta vielä tällä hetkellä Mestis on näille pelaajille oikea sarjataso. Lukko voi tarvittaessa kutsua tarvittaessa kenet tahansa pelaajan KeuPasta riveihinsä.

Joukkueen hyökkäyskalusto on tasainen. Hyökkääjistä paras yksilö on Pitkänen, jonka piste-ennätys Mestiksessä on 39 pinnaa. Mikäli Pitkänen tähtää vuoden päästä Liigaan, niin pisteitä pitää syntyä aiempaa enemmän. Ylivoimavastuuta rightin pelaajalle tulee KeuPassa kertymään reilusti.

Puolustajista Ville Hyvärinen on vahvimmillaan oman alueen pelaamisessa, kun taas Janne Pälve ja Juha Tarkkanen pystyvät myös tehokkaaseen kiekolliseen peliin.

Joukkueen torjuntavastuun tulee kantamaan pääosin 20-vuotias Antti Karjalainen, joka esiintyi jo viime kaudella erinomaisesti Keuruulla.

Arvio:
Viime runkosarjan kahdeksanneksi sijoittunut KeuPa tulee parantamaan sijoitustaan tällä kaudella laajemman Lukko-yhteistyön myötä. Rauman ja Keuruun välimatka on yli 250 kilometriä, joten matka itsessään tuo pelaajasiirtoihin ainakin jonkinlaista pysyvyyttä. LeKi- tyyppistä pelaajarulettia Keuruulla ei tulla näkemään.

Joukkue on viime kautta tasaisempi ja viime kaudella verkkokassin lailla vuotanut maalivahtiosasto on nyt paremmalla mallilla.

Ville Niemisellä riittää hommaa, mutta uskon Keupan etenevän pleijareihin kevyesti. Mikäli kaikki menee hyvin, niin kotietukin on mahdollinen.

Viime kaudella: Puolivälierissä. (Runkosarjassa 8.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 4-6.
LeKillä on riveissään 14 sopimuspelaajaa ja joukkue tulee silti etenemään keväällä pudotuspeleihin. Kuulostaa aika karulta, joten avataan tätä hieman.

Tietyn kannatajakunnan mielestä LeKin pelaaminen Mestiksessä on sarjan suurin vitsi. Toisaalta joukkueen tarkoitus on tarjota pelipaikkoja Tapparan ja Ilveksen vitosketjujen jätkille sekä seurojen lupaavimmille junioreille, eikä siinä ole mitään väärää. Juha Juujärvellä on jälleen käsissään huojuva korttitalo.

LeKi oli viime kaudella lähellä vuoden suurinta pommia

LeKi kohtasi viime kaudella pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella TUTOn ja sarjan piti monien papereissa olla turkulaisille läpihuutojuttu. Juujärvi sai joukkueensa kuitenkin puolustamaan erittäin kurinalaisesti ja Mika Noronen LeKin uunissa oli huikea.

LeKi johti sarjaa jo 3-1, mutta TUTO selvitti ottelupallot ja LeKin kausi päättyi lopulta puolivälierien seiskapeliin. Turkulaisten onneksi Noronen hyppäsi neljännen pudotuspelin jälkeen Tapparan riveihin, sillä muuten LeKi olisi mennyt suurella todennököisyydellä sarjasta jatkoon.

LeKin harjoitusryhmässä huikeita pelimiehiä

LeKin mukana ovat harjoitelleet muiden muassa Niclas Lucenius, Miikka Männikkö ja Jesse Niinimäki. Kaikki kolme pelaajaa ovat ilman sopimusta, joten kauden aloittaminen LeKin riveissä on näiden pelaajien kohdalla mahdollista. Mikäli kolmikko ei löydä työpaikkoja ennen kauden alkua, niin LeKissä he pääsevät kiinni pelituntumaan ja pystyvät antamaan näyttöjä muille joukkueille.

Viimeksi kun Lucenius aloitti kauden Mestiksessä, niin hän napautti viiteen peliin 14 pistettä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä tämä kolmikko pelaamassa ketjuna, sillä kasassa olisi Mestiksen historian ehdottomasti kovin hyökkäyskolmikko. Mutta tämä on toistaiseksi vain spekulointia.

Käytännössä Juujärven rosteri tulee koostumaan nuorista Liigalainoista, joita Tampereella on riittävästi. Muutamia pelaajia kauden aikana varmasti tulee myös Tapparan ja Ilveksen A-junioreista. Eikä pidä unohtaa, että LeKin omat sopimuspelaajat ovat yllättävän laadukkaita. Esimerkiksi Mikke Levo, Jimi Santala, Antti Hölli, Henri Tuominen ja Antti Mäkilä ovat kaikki tälle sarjatasolle erinomaisia pelaajia.


Niclas Lucenius on liian hyvä Mestikseen. Nähtäväksi jää, alkaako miehen kausi LeKissä.

Arvio:
Ilveksellä ja Tapparalla on riveissään yhteensä 60 pelaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka loukkaantumisia tulee, niin ylimääräisiä liigapelaajia Tampereella on paljon. Seurojen kannalta on tietysti parasta, että nämä pelaajat pääsevät pelaamaan mahdollisimman kovatasoisia pelejä ja tässä kiteytyy koko LeKin olemassaolon syy. Sarja alkaa tällä viikolla ja LeKissä on nyt 11 pelaajaa lainalla pääsarjajoukkueiden rotaatioista.

Vedonlyöntimielessä LeKi tulee syyskaudella olemaan koko suomikiekon paras joukkue, kunhan muistaa vain aina perehtyä päivän kokoonpanoon tarkasti. Kokoonpano tulee elämään todella radikaalisti jopa perättäisten otteluiden välissä.  En juurikaan ihmettelisi vaikka kymmenen kierroksen jälkeen LeKi johtaisi sarjaa.

Joukkue kerää alkukaudesta kovalla tahdilla pisteitä ja loppukausi menee selviytymiseksi. LeKi etenee pudotuspeleihin ja mikäli Juujärvi saa joukkueestaan jälleen keväällä ulosmitattua yhtä paljon kuin viime keväänä, LeKi saattaa venyä jopa välieriin.

Viime kaudella: Puolivälierissä. (Runkosarjassa 6.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 4-6. 
Serbia on ennakolta yksi kisojen kovimmista joukkueista. Pudotuspelivastustajana Serbiasta tekee erityisen inhottavaksi se, että perinteisesti joukkue parantaa silloin, kun on pakko voittaa. Joukkueen avainpelaajilla on jo muutamat kisat takana johtavassa roolissa ja he ovat osoittaneet pudotuspelitilanteen vain parantavan suoritustaan.

Suomella on suurinpiirtein sama mahdollisuus voittoon kuin Ranskaa vastaan. Se edellyttää tasapainoista ja kurinalaista hyökkäystä – siis hyvää pallon liikettä ja hyviä heiton valintoja – jotta Serbia ei pääse juoksemaan kenttää riistoista tai nopeista hyppyheitoista.

Mikäli Suomi pystyy ottamaa Serbian nopeat hyökkäykset pois, aletaan puhumaan mahdollisuudesta voittaa. Suomen pitää pärjätä levypalloista ja sen on päästävä avoimelle kentälle.

Mikäli peli on tasainen, Suomen total nousee aika korkeaksi, koska se tarkoittaa paljon nopeita hyökkäyksiä. Toisaalta, jos Suomi ei saa stoppeja, se joutuu pelaamaan hidasta koripalloa ja tekemään työtä heittopaikan luomiseksi. Siis millään skenaariolla on vaikea uskoa todelliseen ylitempo-korikseen ja siksi pitäisin vähäkorista ottelua markkinoita todennäköisempänä.

Mikäli Suomea haluaa pelata, kannattaa vakavasti harkita suoraa voittoa. Vaikka Suomi pelaisi aidosti voitosta, noutajan tullessa, se tulee yleensä rajusti tämän tason vastustajaa vastaan. Serbian tyhjentäessä penkkiä, sieltä tulee edelleen laatua kentälle. Kun voitto karkaa, ei erolla ole varsinkaan Suomen parhaille pelaajille mitään merkitystä.

Tämä nähtiin esimerkiksi eilen Puola - Espanja -ottelussa. Puola oli selkeästi markkinaodotusta todennäköisempi voittaja, mutta ei lopulta kattanut edes spreadiä.

Yhteenvetona, Suomea voi laittaa jännitysbetsinä lapulle moneylinena, mutta total underissa voi olla todellista arvoa.

Pieti Poikola
Maalivahti on jääkiekossa joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja. Liigakausi käynnistyy tänään ja nyt on oiva aika pureutua hieman tarkemmin sarjan parhaisiin maalivahteihin. Tässä on kotimaisen pääsarjan kolme parasta maalivahtia. 

1. Ryan Zapolski, Lukko

28-vuotias amerikkalaisvahti on 2010-luvun paras ulkomainen maalivahtihankinta 

Zapolski saapui Lukkoon kaudeksi 2013-2014 ensin try-out-sopimuksella, koska näyttöjä oli aiemmilta kausilta vain NCAA:sta ja ECHL:stä. Alkuun Zapolski oli Lukossa hieman epävarma, mutta on osoittanut kahden kauden aikana olevansa sarjan paras maalivahti. 

Rasmus Rinteen vastuu tulee jäämään tällä kaudella pieneksi, sillä Zapolski tulee pelaamaan eniten kaikista Liigavahdeista. 

2. Teemu Lassila, TPS

TPS:n maalivahtitilanne on sarjan paras. Lassilan kanssa peliajasta taistelevat Alexandar Georgiev ja Oskari Setänen, joten edes yhden maalivahdin loukkaantuminen ei tapa TPS:n kautta. Kunhan loukkaantuva maalivahti ei ole Lassila.

Lassilan torjuntatekniikka perustuu erinomaiseen pelinlukuun ja turhien liikkeiden minimoimiseen. Maalivahtivalmentaja Jari Kaarelan kädenjälki näkyy turkulaisen pelaamisessa edelleen. Lassila ja Zapolski on torjuntatyyleiltään hyvin samanlaisia maalivahteja.

32-vuotias maailmanmestari aloittaa kauden TPS:n ykkösvahtina ja antaa joukkueelleen mahdollisuuden pelata voitosta jokaisena iltana. Veskarikoutsi Fredrik Norrena on ajanut aktiivisesti Georgievin uraa eteenpäin, mutta kaiken järjen mukaan Lassila pelaa kuitenkin valta-osan palloseuran otteluista.

3. Hannu Toivonen, Ilves

Toivonen palasi viime kaudeksi Liigaan ja pelasi Sportin riveissä erinomaisen kauden. Hyvää kautta on lupa odottaa myös Tampereella. 

Aikoinaan ykköskierroksella NHL:ään varatun Toivosen viimeiset kaudet pohjois-amerikassa eivät menneet nappiin, mutta Liigatasolle 31-vuotias Toivonen on edelleen huippumaalivahti. 

Ilveksessä laukauksia ja vaarallisia tilanteita tulee paljon, mutta toisaalta niin tuli Sportissakin.

Toivosen torjuntatekniikka perustuu ylileveän V-asennon käyttämiseen, joka toimii lähitilanteissa erittäin hyvin. Kääntöpuolena välillä leveästä asennosta liikuttaessa Toivonen jää hieman telineisiin. Toivonen lukeutuu Mika Järvisen kanssa sarjan viihdyttävimpiin maalivahteihin, sillä isoja ja tyylikkäitä torjuntoja tulee lähes joka ottelussa.
Kiekko-Vantaan riveissä pelasi viime kaudella yhteensä 69 eri pelaajaa. 10 veskaria, 20 puolustajaa ja 39 hyökkääjää. Se on karu lukema.

Homma näytti osalla pelaajista pahimmillaan siltä, että Liiganippujen pojat kävivät Vantaalla sisäänajamassa uusia luistimiaan. Kotipelissä. Maksavan yleisön silmien alla.

Joulutaukoon saakka homma näytti hyvältä. Voittoja kertyi ja päävalmentaja Jami Kauppi esiintyi presseissä nyrkkeilyhanskat käsissään. Ei näkynyt voittoja tai nyrkkeilyhanskoja helmikuussa, kun lainapelaajat olivat palanneet kustannuspaikoilleen. Joukkue sijoittui lopulta runkosarjassa viimeiseksi.

Nuori päävalmentaja joutuu kovaan paikkaan

Jami Kaupin paikalle K-Vantaan päävalmentajaksi nimitettiin Simo Mälkiä. 31-vuotias Mälkiä pelasi vielä kaudella 2010-2011 kaudella Liigaa Jokereissa, joten valmentajana hän on vielä kokematon. En missään nimessä tuomitse Mälkiää epäonnistujaksi etukäteen. Päinvastoin. Toisen polven valmentajalla on varmasti paljon annettavaa Suomalaiselle jääkiekolle ja K-vantaa on Mälkiälle erinomainen näyteikkuna. Haastattelemani K-Vantaan pelaajat ainakin kehuvat uutta valmentajaansa vuolaasti.

Pelaajativoli tulee joka tapauksessa käynnistymään, mutta se tulee todennäköisesti olemaan viime kautta maltillisempaa.  Mälkiän on joka tapauksessa tehtävä hyvin selkeät toimintamallit ja pelisäännöt, jotta lyhytaikaisista keikkatyöläisistä saadaan maksimaalinen hyöty irti. Jami Kauppi ei tähän pystynyt.

Mälkiän valmennustiimi on muutenkin erittäin kiinnostava, kun vielä viime kaudella Mestiksessä pelannut Jani Honkanen aloittaa apuvalmentajana. Veskareita koutsaa muuan Vesa Toskala. Valmentajapuolella on sarjan mielenkiintoisin bändi kasassa.


31-vuotias Simo Mälkiä aloittaa ensimmäisen kautensa päävalmentajana Mestiksessä.

Omien sopimuspelaajien rinki on ohut

Mikäli Vantaalla haaveillaan pudotuspelipaikasta, niin laadukkaita Liigalainoja on jostain tultava.

Joukkueen runko on kuitenkin viime kauden runkoa laadukkaampi, mikäli jätetään laskuista pois nopeasti Vantaalta lähtenyt superketju Jarmo Jokila-Tomi Tuomisto-Artem Iossafov. Heistä Tuomisto palasi nyt takaisin Vantaalle ja ainakin aloittaa kauden lohipaidassa. Tuomisto on ehdottomasti K-Vantaan paras pelaaja.

Santeri Lipiäinen on potentiaalinen tulevaisuuden veskari, joka pystyy varmasti pelaamaan sen 15 peliä, kun lainaveskaria ei pääsarjasta saavukkaan varttia ennen  alkulämpöjen alkua. Jokerien treeniveskari Jani Kauton tämän kauden pelit tulevat kertymään Vantaalla, sillä KHL:ssä mies ei tule vetämään viiltoakaan.

Ässistä siirtynyt Valtteri Parikka on sarjatasoon nähden erinomainen puolustaja. Jimi Kuronen ja Lasse Uusivirta ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan Mestiksessä hyvää jääkiekkoa.

Hyökkääjäpuolella Tuomiston ohella ryhmän koviin nimiin lukeutuu Toni Leinonen. Pienikokoinen, mutta kovaotteinen Leinonen on pelannut Liigaa HIFK:n riveissä viimeiset neljä kautta. Myös viisi kautta SapKossa pelannut Pekka Niemimaa on monipuolisuudellaan K-Vantaalle erittäin tärkeä palanen, jonka hyötyä joukkueelle ei mitata niinkään tehopisteissä.


Edarista siirtyvä Toni Leinonen pukee alkavalla kaudella päälleen lohipaidan.

Arvio: 
Kiekko Vantaan joukkue ei ole missään nimessä vielä valmis. Maantieteellisen sijainnin takia Vantaalle saattaa päätyä muutama ilman työpaikkaa oleva laadukaskin pelimies antamaan näyttöjä muiden sarjojen joukkueille.

Tämän lisäksi tietysti Liigalainat tuovat soppaan aivan oman mausteensa. Lainamiehet ovat jälleen K-Vantaan elämänlanka, sillä omalla rosterilla ei pisteitä Mikkelistä tai Kajaanista haeta.

Uskon, että Vantaalle päätyy sen verran laadukasta peluria, että joukkue taistelee viimeisistä pudotuspelipaikoista. Suurin kysymys on se, että miten Mälkiä saa lainapelaajat sitoutettua pelaamaan yhteisen edun nimeen.

Viime kaudella: 10.
Sijoitus tulevalla kaudella: 7. - 8. 
Peliitat jäivät viime keväänä pudotuspelien ulkopuolelle ainoastaan yhden pisteen erotuksella. Nuori päävalmentaja Lauri Merikivi teki viime kaudella Heinolassa hyvää työtä ja jatkaa Peliittojen käskijänä myös tulevalla kaudella.

Joukkueen runko tulee koostumaan pitkälti samoista pelaajista kuin viime kaudella. Antti Rautiola jatkaa maalitolppien välissä, sarjan parhaisiin aloittajiin lukeutuva Ville-Matti Koponen johtaa hyökkäystä ja alakerran kiekollisesta pelistä vastaa sarjan paras hyökkäyssuunnan pakki Christian Silfver. Näiden pelaajien lisäksi viime kauden joukkueesta jatkavat ainakin 4 muuta puolustajaa ja 9 hyökkääjää. Etenkin Peliittojen alakerta on ihan kelvollisessa lyönnissä, vaikka viime kaudella 33 pistettä nakutellut Ville-Veikko Väkeväinen siirtyikin Ranskaan.

Viime kaudella Sportin kanssa toteutunut pelaajayhteistyö ei tule alkavalla kaudella jatkumaan, sillä Sport peluuttaa ylimääräisiä pelaajiaan jatkossa Hermeksen riveissä. Toki esimerkiksi Pelicansista ja HPK:sta voi apuja kauden edetessä tulla. Viime kaudella Sportin organisaatiosta Peliitoissa vierailivat Michal Kristof, Tommi Tikka ja Felix Westermarck. Kauden 2014-2015 aikana Peliitoissa käväisi yhteensä 16 eri lainapelaajaa.


Christian Silfver on hyökkäyspään taidoiltaan sarjan paras puolustaja. 

Tulijapuolella mielenkiintoisia nimiä

Viime kaudella KooKoossa pelillisesti pieneen rooliin jäänyt Arttu Heikkinen liittyy Peliittojen vahvuuteen ja uskon Heikkisen olevan alkavalla kaudella joukkueensa parhaita hyökkääjiä. Heikkinen väläytteli Mestiksessä jo kaudella 2013-2014 ja nakutteli silloin 28 pistettä.

Try-out puolella on kaksi erittäin mielenkiintoista pelaajaa.

Viime kaudella HPK:n a-junioreissa 30 ottelussa 22 maalia iskenyt Ismo Nikkinen hakee pelipaikkaa Peliitoista. Nuori rightilta laukova maalintekijä tulee kaiken järjen mukaan ottamaan pelipaikan joukkueesta. Jos ja kun Nikkiselle kertyy myös ylivoimavastuuta, niin hän voi viimeistellä esimerkiksi Koposen laatutarjoilusta ison kasan maaleja. Nikkinen on tehnyt a-junnujen SM-liigassa neljään kauteen 71 maalia. Odotan mielenkiinnolla, miten siirtyminen miesten peleihin sujuu 21-vuotiaalta Nikkiseltä.


Ismo Nikkinen hakee pelipaikkaa koeajan kautta.

Arvio: 
Kun tuttu pelaajarunko jatkaa tutussa valmennuksessa, niin usein tapahtuu hyviä asioita. Tämän lisäksi Peliittojen kesän aikana tekemät täsmähankinnat istuvat joukkueen muottiin äärimmäisen hyvin. Heinolassa pelattiin pudotuspelejä viimeksi kaudella 2012-2013 ja nyt, ainakin hankintojen perusteella, pudotuspelipaikkaa haetaan oikein tosissaan. Tämän hetken pelaajamateriaalista pystyy kokoamaan yhden sarjan parhaista ylivoimaviisikoista.

Mikäli Heinolaan eksyy muutama laadukas lainapelaaja, niin Peliitat menevät tulevana keväänä pudotuspeleihin.

Viime kaudella: 9.
Sijoitus tulevalla kaudella: 7. - 8.
Kokkolan Hermeksen vuosikymmenen mittainen matka Suomi-sarjassa tuli päätökseensä, kun joukkue nousi menestyksekkään viime kauden jälkeen Mestikseen.

Kokkolalaisia on kahden viime kauden ajan luotsannut Antti Karhula, joka jatkaa Hermeksen peräsimessä myös tulevalla kaudella. ”Upi” Karhula on pelaajien keskuudessa arvostettu valmentaja, joten tämä on osaltaan varmasti helpottanut Hermeksen pelaajarekrytointia tulevalle kaudelle. Karhulan apuvalmentajana toimii Märt Eerme, joka on ”Upille” tuttu mies Viron maajoukkuepestin kautta.


Antti Karhula jatkaa Hermeksen penkin takana myös Mestistaipaleella.

Hermes on pelannut harjoitusotteluissaan kohtalaisen pirteästi. Hermeksen kolmessa viimeisessä harjoitusottelussa on nähty yhteensä 33 maalia, joka on käsittämättömän korkea maalimäärä jopa kesällä. Kokkolalaiset ovat pystyneet tekemään yllättävän tuhoisaa jälkeä hyökkäyspäässä läpi harjoituskauden, osittain puolustuspelaamisen kustannuksella. Hermeksen peleissä over/under-vedot tarjoavat vedonlyöjille pelattavaa myös runkosarjan alkaessa.

Maalivahtikaksikossa peräkärryllinen lunastamatonta potentiaalia

Kaudella 2015-2016 Hermeksen maalivahtiosastolla peliajasta taistelevat Joonas Kuusela ja Richard Ullberg. Molemmat maalivahdit olivat aikanaan todella lupaavia ja molemmat ovat esiintyneet nuorempana ikäkausimaajoukkueissa. Kilpailuasetelma maalivahtien välillä on nousijajoukkueelle poikkeuksellisen kova.

Kuuselalla on ollut viime kausina ongelmia terveytensä kanssa ja Ullbergillä on ollut hieman muita ongelmia, joten todella mielenkiintoista nähdä mitä nämä maalivahdit saavat itsestään ulosmitattua alkavalla kaudella. Hirveän montaa mahdollisuutta kumpikaan näistä herroista ei tule enää urallaan saamaan.

Molemmat veskarit pelasivat Hermeksen maalilla jo viime kauden aikana ja mikäli Kuuselalla kroppa kestää, niin hän tulee olemaan Hermeksen ukoista tulevalla kaudella parempi jääkiekkojoukkueen tärkeimmällä pelipaikalla. Paperilla Hermeksen veskaritandemi on sarjan kärkikolmikossa.


Joonas Kuusela on kunnossa ollessaan sarjan parhaita maalivahteja. 

Kokkolaan on hankittu laatua myös kenttäpelaajistoon

Jos verrataan Hermeksen tämänhetkistä rosteria esimerkiksi RoKin vastaavaan, niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Ei Hermeksen nippu terävimmästä päästä ole, mutta esimerkiksi puolustajat Miika Franssila ja Nico Lehto ovat tälle sarjatasolle laadukkaita pelaajia pakistoon. Lehto ja Franssila pelasivat viime kaudella yhdessä jo TUTOssa ja tämä kaksikko tulee kantamaan suuren vastuun Hermeksen takalinjoilla.

Hyökkääjistä ehkä mielenkiintoisin nimi on viime kaudella Kazakhstanissa ja Ranskan kakkosessa pelannut Jussi Nättinen. Rightin pelaajana ylivoimavastuuta Nättiselle kertyy takuulla ja mies on läpi uransa osannut naulata kiekon maaliin, kun paikka siihen aukeaa.

KooKoosta siirtynyt Niklas Appelgren palaa nyt takaisin Karhulan valmennukseen, joten Karhula tietää tarkalleen mitä Appelgren tuo joukkueeseen pelaajana. Appelgrenilta on lupa odottaa läpimurtoa Mestistasolla. Kouvolalainen on ollut harjoitusotteluissa erittäin hyvä.

Hermeksellä on nyt sopimuksen alla kaksi hyvää maalivahtia, 7 puolustajaa ja 14 hyökkääjää. Näistä ainoastaan kaksi pelaajaa on try-outilla, joten Kokkolassa on tilanne tällä hetkellä melko hyvissä kantimissa. Lähes kaikkien muiden Mestisjoukkueiden tavoin Rightin pelitaitavalle pakille olisi varmasti myös Kokkolassa kysyntää.

Arvio:
Hermes on seurahistoriansa aikana pelannut Mestistä kuusi kautta. Joukkue pääsi kuuden kauden aikana viisi kertaa pudotuspeleihin ja voitti pronssia kahtena keväänä. Alkavalle kaudelle valmennus on kunnossa ja pelaajisto näyttää näin syyskuun alussa paremmalta mitä uskalsin odottaa.

Realiteetti on kuitenkin se, että todelliset tähtipelaajat loistavat poissaolollaan ja tämän hetken rosterista ei saa hyvällä tahdollakaan koottua tarpeeksi laadukasta koostumusta pudotuspelipaikan saavuttamiseen. Vedonlyönnillisesti Hermes tulee olemaan yksi sarjan parhaita joukkueita, mutta puhutaan siitä vielä tarkemmin sitten kun kausi alkaa.

Yhteistyösopimus Sportin kanssa on toki olemassa ja pelaajaliikennettä pohjanmaalla tullaan sen myötä näkemään. Tällä hetkellä Sportista on määrittelemättömän mittaisilla lainoilla Kokkolassa Jesse Väkelä ja Felix Westermarck. Lainapelaajien suoritustaso tulee olemaan suuressa roolissa Hermeksen savotassa.

Kausi alkaa kaikilla nollasta pisteestä, mutta en usko Hermeksen yltävän pudotuspelipaikkaan alkavalla kaudella.

Viime kaudella: Suomi-sarjassa
Sijoitus tulevalla kaudella: 9. - 11.
JYP-Akatemia on tämän hetkisellä nimellään pelannut Mestistä nyt neljän sesongin verran. Vuosina 2011-2014 joukkue oli kolme kautta putkeen runkosarjan yhdeksäs, mutta viime kaudella Akatemia selviytyi vihdoin pudotuspeleihin.

Pudotuspelipaikan uusiminen vaatii JYP-Akatemian tämän hetkiseltä pelaajistolta vahvaa ylisuorittamista.

JYP-Akatemian alkavan kauden suuntaa on todella vaikea arvioida, koska nippu on niin selkeästi kaupungin pääsarjajoukkueen farmi. Jyväskyläläinen pelaajapolku voi tällä hetkellä hyvin, sillä kaupungista on joukkue kaikilla kolmella korkeimmalla sarjatasolla.

Akatemia on vuodesta toiseen kasvattanut pelaajia JYP:in Liigamiehistöön, mutta tällä hetkellä Liigaseurallakaan ei riveissään juurikaan ylimääräisiä pelaajia ole. Pelaajaliikennettä tulee ensi kaudellakin joukkueiden välillä tietysti olemaan, mutta esimerkiksi Sami Nikun pitäisi pelata jo koko alkava kausi Liigassa kovalla tasolla.

Akatemia jatkaa tutussa valmennuksessa

JYP-Akatemian valmennusvastuun kantaa myös ensi kaudella Jukka Ahvenjärvi. Ahvenjärvelle alkava kausi on jo 17. perättäinen Jyväskylän kakkosmiehistön peräsimessä.

Ahvenjärvi on hyvä valmentaja nuorille pelaajille ja hänellä on käytössään tuttu runko aiemmilta kausilta. Joukkueen terävin kärki ei ole viime kauden tasolla, joten Ahvenjärven pitää kaivaa pelaajistostaan maksimia irti käytännössä joka ilta.

Tämän kauden ryhmässä ei ole Joonas Sammalmaan, Julius Nättisen tai Samu Markkulan tasoisia pelaajia. Laadukkaasti rightilta laukova Joel Sund iski viime kaudella 8 maalia ja hän on tulevalla kaudella joukkueen sisäisessä maalipörssissä korkealla. Sundin pitäisi kuitenkin vähintään tuplata tämä maalimäärä.

Joukkueeseen tulee yksi maalivahti Liigaringistä, mikäli siellä ei loukkaantumisia tapahdu.

Tuomas Tarkki lähtee Liigakauteen emoseuran ykkösveskarina, joten Akatemian todennäköinen ykköstorjuja tulee kaksikosta Dennis Saikkonen-Veini Vehviläinen. Vehviläinen tulee terveenä olessaan olemaan nuorten maajoukkueessa kotikisoissa, joten leiritykset ja vuodenvaihteen kisat tulevat sekoittamaan osaltaan Akatemian molaritilannetta. 18-vuotias Markus Ruusu on miesten peleissä noviisi, mutta Stars- varauksella on potentiaalia jopa häikäisevään kauteen. Ruusua ei voi laskea pois myöskään nuorten kisoista.


Jukka Ahvenjärvi on valmentanut JYP- Akatemiaa ja sen edeltäjiä D-Teamia ja Diskosta jo 16 kauden ajan.

Arvio: 
Kauden alkuun on vielä hetki, mutta lähtökohtaisesti Akatemia saattaa alkukaudesta olla yksi sarjan parhaita joukkueita vedonlyönnillisesti. Tuttu runko jatkaa tutussa valmennuksessa ja pelitapa on selkeä, joten joukkueen peli saattaa olla mallillaan hyvinkin nopeasti.

Ryhmä on hyvinkin tasavahva, mutta varsinaisia tähtipelaajia ei Akatemiasta löydy. Yksikään JYP-Akatemian pelaaja ei tule olemaan Mestiksen pistepörssin kärkikymmenikössä.

JYP:in edustusjoukkueen terveystilanne sanelee tietysti paljon myös Akatemian kauden kulkua, mutta en usko JYP-Akatemian selviävän tämän kevään playoffeihin.

Viime kaudella: Puolivälierissä. (Runkosarjassa 5.)
Sijoitus tulevalla kaudella: 9. - 11.
Jokipoikien toistaiseksi ainoasta Mestismestaruudesta on kulunut aikaa vain hieman yli viisi vuotta, mutta tähän ajanjaksoon on mahtunut yhtä ja toista.

Mehtimäellä kotiottelunsa pelaava joensuulaisryhmä oli finaaleissa vielä kaudella 2011-2012 ja pronssiottelussa kaudella 2012-2013, mutta sen jälkeen talousvaikeudet alkoivat painaa päälle oikein tosissaan.

2000-luvun alussa jo kertaalleen konkurssiin mennyt perinteikäs divariseura lähti viime kaudeksi hakemaan vauhtia Suomi-sarjasta. Kausi päättyi mestaruuteen ja seura nousee nyt ansaitusti takaisin Mestikseen.


Mehtimäen kannattajakatsomon edessä on monen vierasjoukkueen veskari ehtinyt vuosien varrella sulamaan. 

Paikallista pelaajarunkoa tukee muutama kokenut pelimies

Hyökkääjäpuolella kovin uutinen Joensuusta toistaiseksi oli Ossi Pellisen siirtyminen Jokipoikiin. Vaikkakin nokialaissentteri on pelannut viime kaudet Suomi-sarjassa, niin hän on Mestikseen edelleen takuulla kova tekijä. Pellinen on pelannut viimeisten kausien aikana yhteensä 100 Suomi-sarja-ottelua ja tehnyt näihin 132 pinnaa, joten myös sarjaporrasta korkeammalla verkko tulee heilumaan Pellisen ollessa jäällä. Pellinen on pelannut urallaan 205 Liigapeliä Ilveksessä, HPK:ssa ja Ässissä.

Jokipoikien puolustuskalustosta löytyy kolme kokenutta ja todella laadukasta puolustajaa.

Jo aiemmin kiinnitetty Matti Koistinen saa seurakseen Jukureista siirtyneen Juuso Akkasen sekä KooKoosta takaisin kotiin palaavan Esa Lehikoisen. Kaikki kolme edellä mainttua pelimiestä kuuluvat tällä sarjatasolla pelipaikkansa eliittiin. Puolustaja Iiro Mäntylä on Joensuussa kuukauden koeajalla, mutta huhujen mukaan Mäntylää on tarjottu myös muille Mestisjoukkueille. 

Joukkueen maalivahtikaksikon voi huoletta rankata sarjan kärkiviisikkoon. Jo pari kautta Joensuussa viihtynyt Tapparakasvatti Mikael Edelmann saa aisaparikseen Kärppien organisaatiosta siirtyneen nuoren Samuel Jukurin, joten maalivahtipeliin en usko Jokipoikien kauden kaatuvan.


Ossi Pellinen tulee olemaan tulevalla kaudella Jokipoikien tärkeimpiä yksittäisiä palasia.

Arvio:
Päävalmentaja Ari Aaltonen aloittaa ensimmäisen kautensa päävalmentajana Mestiksessä sitten kauden 2000-2001. Aaltonen on valmentanut viimeiset kolme kautta Jokipoikien B- ja C-junioreissa. Aaltosella on käytössään tällä hetkellä 26 sopimuspelaajaa, joista osalla on vielä matkaa valmiiksi Mestispelaajaksi kohtalaisen paljon. Jokipoikien alakerta on tällä hetkellä yläkertaa huomattavasti kovemmalla mallilla.

Aaltonen on koonnut joukkoihinsa paljon paikallisia pelureita, joka on nykykiekossa äärimmäisen hieno asia, mutta tietysti tilanne on pääosin taloudellisten seikkojen sanelema. Toivottavasti perinteinen seura palaa jatkossa Mestiksen kärkikahinoihin, mutta alkavalla kaudella näin ei vielä tapahdu. Jokipoikien mahdollisuus piilee kotipeleissä, mutta tämän hetken joukkueella ei pudotuspeleihin edetä.

Viime kaudella: Suomi-sarjan mestari.
Sijoitus tulevalla kaudella: 9. - 11. 
RoKi pelasi Mestistä viimeksi kaudella 2009-2010 ja voitti sillä kaudella 8 peliä varsinaisella peliajalla. Tämän hetkisillä rakennuspalikoilla voittoja ei ole odotettavissa juurikaan sen enempää. Sarjan alku on ovella ja joukkueella on riveissään aivan liian vähän laadukkaita pelaajia.

22 pelaajan rosterista käsittääkseni 10 pelaajaa ovat rovaniemellä tryout-sopimuksilla, joten työnsarkaa riittää konttorilla kohtuuttoman paljon. Oulun Kärpät ja Kajaanin Hokki julkaisivat kesän aikana yhteistyösopimuksen koskien pelaajaliikennettä, joten mäenalasia tai kalaputaita ei tulla kotijoukkueen paidassa alkavalla kaudella Rovaniemellä näkemään.

Rovaniemen maantieteellinen sijainti on Mestis-kartalla vähintäänkin haastava. Vaikkakin Mestiksen otteluohjelma on tulevalla kaudella järkevin moneen vuoteen, niin RoKi:n liittyminen sarjaan lisää muiden joukkueiden kuluja useilla tuhansilla euroilla vuositasolla. RoKi tietysti tottuu kauden aikana matkustamiseen, joka saattaisi näkyä playoffeissa, mutta rovaniemeläiset eivät tule pääsemään alkavalla kaudella lähellekkään pudotuspelejä.


Petteri Hirvonen on kokenut valmentaja, mutta nyt edessä on liian jyrkkä ylämäki.

Rekrytointi Rovaniemelle on vaikeaa

Kun pureudutaan tämän hetkeen pelaajistoon tarkemmin, niin kyynel meinaa väkisinkin hiipiä silmäkulmaan. Kauden alku on todella lähellä ja RoKilla on riveissään ainoastaan kourallinen Mestistason pelureita. 

28-vuotias slovakialaismaalivahti Dusan Sidor on pelannut viime vuodet kotimaansa liigan lisäksi Italian pääsarjassa. NCAA-taustainen Sidor on epäilemättä mielenkiintoinen kortti, mutta tämän hetkisen RoKi-pelaajiston edessä hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia torjua RoKia edes sarjan kärkikymmenikköön.

Lähtökohtaisesti rovaniemeläisten puolustus on kaukana Mestistasosta. Tämän hetken puolustajista muihin Mestisjoukkueisiin mahtuisi ainoastaan Henri Joki-Erkkilä ja varauksella Mikko Männistö. RoKi tarvitsee jostain vähintään kolme laadukasta puolustajaa riveihinsä mahdollisimman nopeasti. 

Hyökkäyksessä mielenkiintoinen nimi on Juhani Tamminen. Kyseinen nimihän on aina mielenkiintoinen, mutta tämä nuorempi versio on osoittanut viime kausina Forssassa olevansa Suomi Sarjan kärkipelaajia. Isokokoinen Tamminen oli viime kaudella Suomi Sarjan pistepörssin viides ja hän saattaa hyvinkin olla yksi tämän kauden läpimurtopelaajista. Ylivoimavastuuta Tammiselle tulee todennäköisesti kauden alusta saakka reilusti, joten kiekkoa pitää saada putken alle myös Mestiksessä.


Dusan Sidor on erittäin mielenkiintoinen haku RoKi:lta. Mies on Rovaniemellä toistaiseksi koeajalla. 

Arvio:
RoKi tulee elämään kotiotteluistaan. Vedonlyönnillisesti RoKin vierastappiot tulevat olemaan hyviä kohteita silloin, kun joukkue pelaa muita pudotuspeliviivan heikommalla puolella olevia jengejä vastaan. RoKi voittaa varsinaisella peliajalla vieraissa alle 5 peliä kauden aikana.

Mikäli RoKi:n pelaajatilanne tiivistetään lyhyesti, niin rovaniemelle tarvitaan jostain yksi  maalivahti, joka pystyy pelaamaan vähintään 10-15 peliä. Veskarin lisäksi RoKi tarvitsee 3-4 laadukasta pakkia ja 5 hyökkääjää kahteen kärkiketjuun. Tämän tason pelaajiston hankkiminen Rovaniemelle maksaa vähintään 100 000 euroa.

Ylimääräistä rahaa ei Rovaniemelläkään ole ja pelaajien rekrytointi oli jo viime Mestisvisiitillä vaikeaa. Pelaajia RoKiin on tultava ennen kauden alkua mutta en usko joukkueen saavan riveihinsä tarpeeksi laadukkaita yksilöitä.

Myöskään liigalainojen saaminen Rovaniemelle ei tule olemaan helppoa, joten RoKi tulee jäämään tämän kauden Mestiksessä vihoviimeiseksi.

Viime kaudella: Suomi-sarjassa
Sijoitus alkavalla kaudella: 12.
Mikä yhdistää menestyviä joukkueita? Taktiikasta, pelaajamateriaalista ja sarjasta riippumatta on mahdotonta voittaa ilman luottamusta. Luottamusta täytyy löytyä pelikavereihin, valmennukseen ja konseptiin. Ilman luottamuksen ympäristöä yksittäisten pelaajien on mahdotonta löytää hyvää itseluottamusta.

Luottamus on siitä mielenkiintoista, että se on paljon helpompaa kadottaa kuin löytää. Vaikka luottamus katoaisi hetkellisesti, se ei tarkoita, että sitä ei olisi. Asian eteen on vain tehtävä töitä. Aikaisempi tehty työ, sen määrä ja laatu, on ratkaisevaa.

EM-kisoihin valmistautuva Suomen korismaajoukkue pelasi toissaviikonloppuna Sloveniassa kolme harjoitusmaaottelua häviten ne kaikki. Vallitsi luottamuspula. Se oli aistittavissa joukkueen johtavista persoonista. Kehonkieli sen osoitti. 

Suomi on rakentanut luottamusta määrätietoisesti 10 vuoden ajan. Slovenian turnauksen jälkeen oli luettu läksyt ja kerrattu mennestyksen tekijöitä. Ukraina-pelissä kaikki ongelmat näyttivät unohtuneen. Pelin jälkeen pelaajat hymyilivät kilpaa salamavalojen kanssa.

Tapahtunut oli hyvä osoitus urheilun luonteesta. Voittavat joukkueet pystyvät käsittelemään kriisejä luottamuksen rakoilematta. Heikot pelit ovat hieno mahdollisuus itsetutkiskeluun. 

EM-turnauksen aikana mitataan sitä, miten paljon epäonnistumiset ja huonot matsivat rokottavat luottamusta. Valmentajilla on iso rooli epäonnistumisten käsittelystä. Syyt huonoihin suorituksiin pitää pystyä osoittamaan videolta. Pelaajien täytyy pystyä näkemään, että asiat on mahdollista korjata. Silloin luottamus säilyy. 

Kriisien käsittely kysyy johtajuutta. Se on helpompaa, mikäli joukkueen johtavat pelaavat ovat henkisesti vahvoja. Uusien pelaajien on pystyttävä paikkaamaan maajoukkueessa lopettaneiden Teemu Rannikon ja Hanno Möttölän myötä menetettyä johtajuuskokemusta. Tämä antaa mahdollisuuden synnyttää uutta positiivista johtajuutta.

Kuinka hyvin Suomi pystyy säilyttämään luottamuksen ilmapiirin, nähdään pitkälti tuloksista. Tällä joukkueella on mahdollisuus tehdä Susijengi-historian paras tulos. Myös epäonnistumisen mahdollisuus on aikaisempia kisoja suurempi. Luottamus omaan tekemiseen ratkaisee.

Pieti Poikola

Lue osallistumisohjeet ja tarkat tiedot skabasta tarjoussivultamme!

Paljon spekulaatioita, kuten urheilussa pitääkin olla. Ketkä mahtuvat EM-kisajengiin, mikä on lopullinen tusina? Alla oma näkemykseni.

Petteri Koponen - Supertähti, kaikki kaikessa. Susijengi voittaa ja kaatuu Petskun myötä. Kisojen All Star -pelaaja.

Sasu Salin - Malmin roskisdyykkari, mahtuisi minkä tahansa eurooppalaisjoukkueen avauskokoonpanoon. Täydellinen koripalloilija. 

Shawn Huff - El Capitano. Möttölän ja Rannikon presenssin puuttuessa Huffin pitää ottaa isosti johtajuutta kisoissa ja tukea Koposen pelillistä dominanssia. Susijengi tarvitsee suunnannäyttäjiä, Huff pystyy tähän. Luonnetta löytyy.

Erik Murphy - Vuoden jälkeen täydellisesti joukkueessa sisällä. Antaa myös puolustuksen isoon päähän todella hyvän rotaatiolisän. Murphy tulee pelaamaan todella hyvät kisat.

Junnu Lee - Ison pään ykköysukko, paljon vartijana. Pystyy pyörittämään 1vs.1 -tilanteissa keneltä tahansa saappaat pois jaloista. 

Tuukka Kotti - Maailman luokan puolustaja, ottaa aseet pois goljateilta. Erinomainen mid range -jumpperi liikkeestä, jota hitaampien vastustajien on vaikea ottaa pois. 

Mikko Koivisto - Loimaan La Bomba on vakiokamaa. Heittopeli ollut hukassa treenimatseissa, mut no worries. Kun iso valo palaa, La Bomba syttyy. 

Jamar Wilson - Suomen kansalaisuuden saanut Jammu tuo ison lisän Susijengin takamieskalustoon. Kuten Ukraina-peli näytti, Wilson on todella kovan luokan skoraaja.

Matti Nuutinen - Loukkaantumisestaan toipunut Nuutinen on satavarmasti kisakoneessa. Stoppaa vastustajia, omaa ison heiton ja pelaa aina joukkueelle.

Ville Kaunisto - Liigatähti, jonka pitkä uurastus Susijengin eteen saa vihdoin palkintonsa. Kaunisto on monesti ollut se viimeinen kisakoneesta tippuja, ei ole enää. Omaksuu oman roolinsa täydellisesti ja vetää aina sata lasissa.

Roope Ahonen - Ei mahtunut MM-kisajengiin, nyt Roope nousee takaisin maajoukkueeseen. Pystyy helposti ampumaan kenen tahansa ylitse ja tuo uhkaa heittopeliin. Susijengi tarvitsee Roopelta täsmäpointseja.

Tusinan täydentäjäksi on monta hyvää vaihtoehtoa. Lauri Markkanen olisi pomminvarmasti jengissä, jos ei olisi loukkaantunut. Jos toipuu, nousee hän kisakoneeseen. 

Jos Markkanen on out, on vaihtoehtoja mielestäni kaksi. Joko Carl Lindbom tai Joonas Caven. Lindbom on kokeneempi, Caven taas hieman villi arpa. Valmennusjohdon aivoituksia hieman tuntien povaan valinnan kohdistuvan treenimatsien perusteella nuorempaan Caveniin, jonka upside tulevaisuutta ajatellen on iso, jos vaan työnteko maistuu.

Aleksi Valavuori

Suomen korismaajoukkue pelaa perjantaina Ukrainaa vastaan viimeisen harjoitusottelunsa ennen Ranskassa pelattavia EM-kisoja. Otteluun Suomi lähtee neljän pelin tappioputkessa. Silti ei ole syytä huoleen. Pelin klikkaaminen on pienestä kiinni.

Maajoukkue pelasi viime viikonloppuna Slovenian turnauksessa kolme peliä kolmessa päivässä. Turnaus päätti samalla Suomen erittäin raskaan kolmen viikon harjoitusjakson. Tämä näkyi jalan liikkeessä – tai pikemminkin sen puutteessa. 

Suomen pelitapa on aktiivinen ja kuormittava. Väsyneellä jalalla konseptissa pysyminen vaatii kovaa keskittymistä. Nyt tuota keskittymistä ei ollut riittävästi ja konsepti hajosi. Se lisäsi turhautumista ja heikensi pelikuria entisestään.

Suomi menetti jo ensimmäisessä ottelussa puolustuksen tärkeimmän työmyyränsä, Sasu Salinin. Tämä heijastui etenkin joukkueen tähtipelaajan Petteri Koposen otteista, sillä nyt takakentältä puuttui tärkeä mies rotaatiosta. Koponen joutui liian koville fyysisesti ja henkisesti.

Hyvä merkki oli se, että vaikka Koposella oli huono päivä etenkin puolustuksessa, Suomi kamppaili tasaväkisesti Ukrainan voittamisesta. Koposen normaalisuorituksella Suomi olisi pelin voittanut. Petskun huippupäivänä Suomi pystyy voittamaan kenet tahansa Euroopan parhaista koripallomaista.

Hänen merkitystään joukkueelle on vaikea korostaa liikaa. Harva ymmärtää, että Koponen on yksi parhaista Euroopassa pelaavista takamiehistä Euroliigan jenkkipointit mukaanlukien. Tuoreilla jaloilla Koponen näyttää kaapin paikan Ukrainan takamiehelle Jerome Randlelle, joka oli sunnuntain tappiopelissä kentän kuningas.

Vaikka Slovenian turnauksen kaikki pelit päättyivät tappioon, Italia- ja Ukraina-pelissä oli lukuisia erinomaisia hetkiä. Peleissä nousi esiin uusia onnistujia. Ville Kaunistolla, Matti Nuutisella ja ennen kaikkea Jamar Wilsonilla oli jokaisella hyvät hetkensä. Suomi tarvitsee syvyyttä. Pelkästään aloitusviisikon turvin ei turnausmenetystä ole luvassa. 

Avausviisikon laadusta menestys ei jää kiinni. Siitä löytyy kokoa, taitoa ja urheilullisuutta huippumaiden veroisesti.

Ratkaisujen jakautuminen tasaisesti auttaa joukkueen pelaamista ja vähentää avainpelaajien kuormitusta. Hitaissa 5-5 -tilanteissa laadukkaimmat tilanteet tulevat Koposen käsien kautta. Nopeissa hyökkäyksissä on helppoja heittoja jaossa kaikille. Vaikka nopea hyökkäys ei johtaisi helppoon heittoon, hyvän siirtymisen jälkeen pallonliike on jouhevampaa.

Nopeisiin hyökkäyksiin on mahdollisuus päästä vain onnistuneiden puolustusten kautta. Siksi joukkuepuolustuksen toimiminen on tärkein yksittäinen asia. Huonosta keskittymisestä johtuvat helpot virheet on saatava minimiin. Suomen tulee olla äärimmäisen kurinalainen puolustuksessaan.

Ukraina-peliin Suomi pääsee taas levänneenä. Se näkyy parantuneena intensiteettinä ja vähentyneinä puolustusvirheinä. Suomen joukkue on leveämpi kuin vierailijansa. Monituhatpäisen kotiyleisön tuki antaa lisäenergiaa puolustukseen ja auttaa kamppailupallojen voittamisessa.

Uskon, että näemme perjantaina taas sitä iloista Susijengiä, josta suomalaisfanit tottuneet nauttimaan. Viimeistelymaaottelussa ei enää tehdä kokeiluja peluutuksessa. Vaikka viime tulokset sanovat muuta, luulen Suomen olevan lähes 80 %:n suosikki ottelun voittamiseen. Kannattaa tarkkailla silmä kovana matsin vedonlyöntikertoimia. Pelaamalla Suomea voi olla yllättänkin paljon arvoa tarjolla.

Pieti Poikola

Viime sunnuntaina Rafail vietti aikaansa mukavasti pelaillen lomallaan Santorinin saarella Italiassa. Kuka olisi arvannut, että 3 scatter symbolia laukaisisi tuottoisimmat 10 ilmaiskierrosta ikinä?

Onnekas voittajamme kertoi juhlavasta voitostaan seuraavasti:

“Olen aina unelmoinut jättiosumasta Dead or Alivessa... ja vihdoin siitä unelmasta tuli totta! Mielestäni tämä peli on todella viihdyttävä ja helppo ymmärtää. En voinut uskoa silmiäni, kun näin kaikki ne Wild -symbolit näytölläni. Minulla oli yhteensä 9 Sticky Wild -symbolia viimeisellä ilmaiskierroksella, jotka toivat tämän super mega voiton. Lomani muuttui juuri huimasti paremmaksi ja pidemmäksi myös! Matkustan nimittäin voittorahoillani Los Angelesiin ja Las Vegasiin!”

Kun kysyimme miksi hän on valinnut juuri Gutsin pelipaikakseen, hän vastasi:

“Pääsyy jonka takia valitsin juuri Guts.comin kaksi kuukautta sitten on se, että Guts on luotettava casino jossa kotiutukset käsitellään aina ilman ylimääräistä säätämistä tai ongelmia. Lisäksi pelit tuntuvat antavan isoja voittoja ja siksi tulen aina olemaan uskollinen pelaaja täällä!”

Loistohomma Rafail! Paljon onnea ja tervetuloa Gutsin suurvoittajien kerhoon! Toivomme, että pidät huiman hauskaa Vegasissa emmekä malta odottaa kuulumisiasi siistiltä reissultasi!

Ensi vierailuni Sauðárkrókurin kylässä Pohjois-Islannissa on takana. Kylän kupeessa sijaitsee vajaan kilometrin korkuinen (laskettelu)rinne Tindastoll. Siitä on saanut nimensä myös paikallinen urheiluseura, joka on työnantajani seuraavan koriskauden ajan.  

Ajomatka Keflavikin lentokentältä Sauðárkrókuriin kesti vajaa 4 tuntia. Kuulemma yöaikaan matka sujuu kahdessa ja puolessa tunnissa, mutta päiväsaikaan ”saakelin turistit” ovat valloittaneet tien. 

Minua pitkä ajomatka ei haitannut. Maisemat vaihtelivat kuumaisemia muistuttavista laavakivierämaista upeisiin vuonojen puhkomiin rinteisiin. Vertaus kuusta ei ole kaukaa haettua. Nasa on harjoitellut kuuhumönkijän käyttöä noissa maisemissa ennen ensimmäistä kuuretkeään. 

Pohjois-Islanti on täynnä kauniita jokia, joista muutamat ovat todella kuuluisia lohiapajia. Pariin lohisimpaan jokeen kalastuslupa maksaa 3 – 4 000 dollaria päivältä. Se on omiaan pitämään kaltaiseni tyhjätaskut pois jaloista. Mm. Eric Clapton on jokakesäinen vakikalastaja.

Käsitykseni islantilaisista vahvistui. Heistä löytyvät parhaat pohjalaiset ominaisuudet. Islantilaiset ovat positiivisia hulluja, tämän sanoin myös managerillemme. 

Mitä tahansa kysyin tai sanoin, vastaus oli: ”Luota minuun, se järjestyy.” Tai sitten selkeä ei. Heitin hänelle pitkän listan asioista, joita tarvitsemme laadukkaaseen harjoitteluun. Hän heitti vastapalloon oman listansa. Sieltä löytyi vain yksi asia: mestaruus.

Kohteluni oli kuin kuninkaalla, höystettynä pienellä vittuilulla. Täällä uskotaan suomalaisten valmentajien (saan tuoda mukanani apuvalmentajakseni Harri Mannosen) tuovan joukkueelle sen ensimmäisen mestaruuden. Siinä taitaa olla islantilaisten joukkueiden menestyksen salaisuus. Voittaminen on kaikki kaikessa ja sen eteen ollaan valmiita tekemään lähes mitä tahansa.

Ensimmäisen viikon aikana asiat hoituivat hieman omaperäisellä tavalla. 

Minun oli tarkoitus lähteä noutamaan vaimoani lentokentältä. Manageri totesi, että nyt on loma-aika ja vuokra-autoja ei ole saatavilla. Hän näki, että ajatus johtokunnan jäsenen kyydistä ei miellyttänyt. Tunnin päästä soi puhelin ja pihassa odotti uutuuttaan kiiltävä laina-auto. Saisin pitää sen niin kauan kuin tarvitsen.

Saapuessani hotellista tai muusta asunnosta ei ollut tietoa. Seuraavana päivänä jostain järjestyi uusi mökki yksinäisenä järven rannalla. Kun kerroin pitäväni siitä, manageri lupasi selvittää, jospa sponsorina toimiva puhelinyhtiö vetäisi sinne nettipiuhat ja saisin sen koko talven ajan kämpäkseni. En pistäisi pahakseni.

Saapumisiltanani ajoimme pieneen Dalvikin kylään. Paikallinen kalatehdas oli pistänyt kemut pystyyn. Paikalla oli arvioden mukaan 20 – 30 000 ihmistä. 

Päiväsaikaan jaettiin ilmaista kalaa ja illalla Islannin kärkiartistit vetivät huikean esityksen. He vetivät ikivihreitä covereita. Jopa tällaisella jäyhällä suomalaisella pyöri housut jalassa, kun idolstähti tykitti Child in Timea menemään. Väitän, että Ian Gilliankin olisi lämmennyt vedolle.

Pidin viikolla kolmet harjoitukset. Yritys oli kovaa ja joukkuekommunikointi erinomaista. Perustaidoissa on tekemistä, mutta siksi olenkin täällä. 

Asiat vaativat totuttelua. Ihmettelin, miksi kuvaaja ei ollut yksissä reeneissä paikalla. Vastaus oli pahoittelun säestämänä: ”Hän ei päässyt meriltä tulemaan.” Ensin ruoka, sitten huvi. Managerimmekin lähti eilen kuukauden kalastusmatkalle Grönlannin vesille.

Ensimmäinen tutustumisviikko on nyt takana. Palaan EM-kisojen jälkeen. Odotan jo innolla pääsyä takaisin unikkiin Islantiin! 

Koristerveisin,
Pieti Poikola

Saksan MM-ralli on ensimmäinen asfaltilla ajettava ralli. Sen erikoisuutena on hyvin vaihteleva keli, joka vaikeuttaa rengasvalintoja ja kisan kulkua yleisesti. Ajetaan pitkin poikin erilaisia viinitarhojen teitä, on tavallista asfalttia ja ehkä rallin kuuluisin alue Baumholder, joka on sotilasaluetta.

Olen itse ajanut rallin itsekin kaksi kertaa. 2002 olin N-ryhmässä toinen. Johdin pitkään, mutta toisena päivänä tuli harmittava rengasrikko joka pudotti meidät puolentoista minuutin päähän johdosta. Ajoimme kovasti kiinni, mutta eroa taisi jäädä maalissa vielä kymmenisen sekuntia. Vuotta myöhemmin olin yleiskilpailun kymmenes Mitsubishi WRC Step2 autolla.

Tulevassa kisassaVolkswagenilla on Saksassa kotietu. He haluavat varmasti muuttaa viime vuoden lähes katastrofaalisen tuloksen voitoksi. Ogier ajoi huimasti ulos ja Latvala keskeytti viimeisenä päivänä johtoasemasta. Ilman Mikkelsenin kolmatta sijaa tulos olisi ollut todella surkea. Citroenille Suomen MM-ralli oli tallille parempi pitkään aikaan. Meeke oli todella hyvässä vauhdissa mutta typerä virhe lauantaina pilasi hänen rallinsa. Ostberg ajoi hyvän ja virheettömän kisan ja oli kolmas. Toinen pettymään joutunut oli Hyundai, vaikkakin Neuville oli tuloksissa sijalla 4. Talli otti Saksassa viime vuonna ensimmäisen voittonsa.

Fordilla odotukset olivat Puolan jälkeen korkealla, mutta heidän rallinsa meni piloille ensimmäisenä päivänä rikkoutuneeseen iskunvaimentimeen. Evans osui Ounin pohjassa kiveen niin että auto ei enää kulkenut kunnolla suorilla.

Suomalaiset pelikohteeksi?

Latvalan itseluottamus on huipussaan, päättyihän Suomen ralli voitontansseihin.  Se oli oikeastaan ensimmäinen ralli missä hän pystyi ajamalla voittamaan Ogierin. Virheettömällä ajolla tempun uusiminen on mahdollista, mutta kyllä JM tässä silti vasta kolmossuosikki on.

Ogier onkin monen pelurin kestosuosikki, mutta hän on tehnyt tässä rallissa ajovirheitä ennenkin. Viimeksi mies ajoi rajusti ulos kun auto lähti meilkein 200km/h vauhdista käsistä sateen kastelemalla tiellä, onneksi ei sattunut mitään. Itse uskon, että Meeken kuuluu olla kisan suosikki ennen Latvalaa ja Ogieria. Hän oli todella hyvässä vauhdissa Suomessa ja myös Saksassa viime vuonna. Hän myös tarvitsee tästä rallista vahvan tuloksen jo tallipaikkansa puolesta. Vauhti riittää mutta miten henkinen kantti? Oma rankingini kisan alla näyttää tältä:

TOP 8
1 Meeke
2 Ogier
3 Latvala
4 Sordo
5 Kubica
6 Neuville
7 Paddon
8 Ostberg

Ralliterveisin,
Kristian Solberg

NetEntin uusi Dazzle Me -peli julkaistaan noin viikon kuluttua. Pysy tiukasti penkissäsi, sillä teimme ennakkovilkaisun tähän pelien jalokiveen! Peli antaa kokonaan uudenlaisen NetEnt -kokemuksen. Itseasiassa voit ennemminkin rentoutua, ottaa mukavan asennon ja valmistautua häikäistymään kimalluksesta!


Dazzle Me -pelin soundtrack asettaa välittömästi mukavan, rennon tunnelman. Voit helposti kuvitella olevasi rantaklubilla kuuntelemassa heleää elektronista musiikkia hempeillä jousisoittimilla höystettynä. Pelattavuudeltaan pelin formaatti on jotakin, mitä emme ole NetEntiltä aiemmin nähneet. Kuvittele seuraava; viisi rullaa, kolme, neljä ja viisi riviä(!) sekä 76 linjaa. Kuva taitaa selkeyttää tätä enemmän kuin tuhat sanaa.


Pelissä on vain kuusi normaalia symbolia. Seiskat ja kellot vastaavat korkeita symboleita, kun taas 4 erilaista jalokiveä edustaa alempia symboleita. Näiden lisäksi pelissä on Free Spin -symboli, joka voi laukaista, arvasitte oikein, ilmaiskierrokset! Viimeisenä pelistä löytyy myös Dazzling Wild Reels -ominaisuus, joka laukeaa sattumanvaraisesti. Tässä ominaisuudessa 1-5 rullaa täyttyy Wild -symboleista. Yksi rulla on tietysti kaikista yleisin mutta kuvittele, kun Wildit täyttävät kaikki rullat.. Tiedossa on jättimäinen voitto!


Ilmaiskierrostila aukeaa, kun saat 3 (8 ilmaiskierrosta), 4 (12 ilmaiskierrosta) tai 5 (16 ilmaiskierrosta) Free Spin -symbolia pysähtymään rulliin. Ilmaiskierrostilassa on Linked Reels -ominaisuus, joka yhdistää ensimmäisen ja toisen ja/tai kolmannen ja neljännen rullan toisiinsa Twin Spin -pelin tapaisesti. Tämän ansiosta tiesi isoihin voittoihin on paljon lyhyempi.


Olemme julkaisusta aivan innoissamme kuten aina ja tiedämme sinunkin sormiesi jo syyhyävän kokeilua odotellessa! Niinpä haluammekin antaa sinulle mahdollisuuden pelata peliä Dazzle Me 100 kertaa ilmaiseksi! Alkaen maanantaina 17.8.2015, kun pelaat 100 kierrosta pelissä Stickers, saat 10 ilmaiskierrosta peliin Dazzle Me sen julkaisupäiväksi 24. elokuuta. Jos pelaat Stickers -peliä 100 kierrosta joka päivä viikon ajan, heitämme mukaan vielä 30 ylimääräistä spinniä tuoden sinulle täydet 100 ilmaiskierrosta peliin Dazzle Me.


Ja se paras osuus: voitot ilmaiskierroksista ovat AINA kierrätysvapaita Gutsilla!

Voi ei, voi ei! Lillian menee naimisiin! Ja huh, Microgaming julkaisee upouuden pelin, joka perustuu Universalin vuoden 2011 Bridesmaids™ elokuvaan! Valmistaudu hyppäämään Annien, Helenin ja muiden elokuvasta tuttujen hulvattomien hahmojen matkaan! Tavoite – ne häät tietysti! Jos rakastit elokuvaa samalla tavalla kuin me, olet todennäköisesti löytänyt uuden suosikkipelisi!


Mutta mitä voimme odottaa? Olet saattanut nähdä Bridesmaids -pelin aiemmin kivijalkacasinoilla eikä nettiversio ole suora kopio, mutta samankaltaisuuksia löytyy ehdottomasti.


Pelissä on sitä aitoa Vegasin tunnelmaa. Nyt puhutaan pelistä, jossa on viisi rullaa, neljä riviä, 40 linjaa ja bonuksena vielä jättipottirulla! Boom! Nappaa cupcake bonus tai aktivoi jokin neljästä mahdollisesti bonuspelistä: ystävyysilmaiskierrokset (Friendship Free Spins), korkealentoiset ilmaiskierrokset (Flying High Free Spins), putiikkibonus (Boutique Bonus) ja tähtihetket -bonus (Magic Moments Bonus) joista kaikki antavat hyvät naurut ja isot voitot!


Bridesmaids™ saapuu casinollemme keskiviikkona 5. elokuuta! Polkaisemme käyntiin myös promootion, jossa voit voittaa mahtavia palkintoja pelaamalla peliä Bridesmaids™. Pysy kuulolla!

Eilen sain Facebookissa iloisen viestin. Amerikkalaispelaaja on hyväksynyt Tindastollin antaman tarjouksen. Amerikkalaispelaajan valinta on kuluttavin osa valmennustyötä, mutta myös yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä joukkueen menestykselle.

Markkinoilla on tarjolla tuhansia sopivia pelaajia. Ensimmäinen filosofinen kysymys on, haluaako mahdollisimman hyvän pelaajan, vai haluaako pelaajan sopivan tiettyyn rooliin.

Vuosittain satakunta agenttia laittaa minulle viestejä tarjolla olevista pelaajistaan. Useat luottoagenteista tuntevat minut valmentajana ja tietävät, minkälaisia pelaajia lähtökohtaisesti haluan.

Joku pieni tapahtuma saattaa vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaisia pelaajia tarjotaan. Eräältä toimistolta en ollut saanut yhtäkään varteenotettavaa pelaajaa, kunnes he oivalsivat, että valmennan Tanskan maajoukkueessa yhtä heidän lahjakasta asiakastaan. Sen jälkeen tarjottujen pelaajien laatu oli luokkaa parempi kuin ennen.

Usein on tarjolla pitkiä listoja pelaajista, jotka saattaisivat tulla kyseeseen. Mikäli kyseessä on kalliimpi pelaaja, laitan usein tässä vaiheessa kyselyn agentille ennen tarkempaa pohdiskelua. Usein vastauksessa tyydytään toteamaan, että joukkueellamme ei ole tarpeeksi rahaa käytössään.

Mikäli agentti taas selkeästi haluaa saada pelaajan meille, saatan katsoa myös pelitallennetta ennen vastauksen antamista. Alkukesästä tällaiset pelaajat ovat harvoin riittävän hyviä. Pyrin aina antamaan muutaman perustelun, miksi ainakin luottoagenttien tarjoama pelaaja ei kelpaa.

Katsoessani matsia saatan huomata jonkun toisen pelaajan samassa joukkueessa tai vastustajalla, joka täyttäisi meidän asettamat kriteerit. Tarkastan pelaajan taustat ja jos kiinnostus säilyy, heitän kyselyn agentille. Kun kyselyjä on tehty riittävästi, nousee myös onnistumistodennäköisyys.

Ennen sopimuksen syntyä haastatellaan vielä entisiä valmentajia ja pelikavereita. Joskus tietoa on kivasti saatavilla, joskus ei.

Raha ratkaisee 

Yksi iso muuttuja tässä prosessissa on aika. Pelaajien hinnat laskevat lähes lineaarisesti syksyä kohti mentäessä. Mikäli kantti kestää odottaa riittävän pitkään, pienellä rahallakin voi tarttua iso kala haaviin. 

Viime kädessä keskustelu palaa aina rahaan. Korisliigaseurojen palkkahaitarit ovat suhteellisen yhtenevät. Tällä hetkellä vain yksi seura maksaa selkeästi muita enemmän. Positiivista suomalaisten seurojen kannalta on, että saamme yleensä rahoille hyvän vastineen. Korisliigaseuroilla on hyvä maine. Kolikon kääntöpuoli on, että taistellakseen mestaruudesta, jenkkipokerissa on pakko onnistua.

Aiempi ammattilaiskokemus nostaa pelaajien hintoja. Onnistunut kausi Saksan tai Ranskan ykkösessä tarkoittaa käytännössä liian korkeaa hintalappua. Parhaat halvat pelaajat ovat tarjolla suoraan yliopistosta. Näiden soveltuvuus eurokoripalloon on kysymysmerkki, varsinkin rookie-kaudellaan.

Vaikka valmentajat ja seurat onnistuessaan valinnoissa röyhentävät helposti rintojaan, on syytä pitää yksi asia mielessä: tärkein yksittäinen tekijä onnistumisessa on tuuri. Siitä pitää suomalaisten seurojen pieni jenkkibudjetti huolen.

Koristerveisin,
Pieti Poikola

Kesä oli sillä tavalla erikoinen, että päätapahtumamme, näytösotteluiden sarja Kiinassa, aloitti luotsaamani Tanskan maajoukkueen kesäkiertueen. Kiertueemme oli osa lajin sisäistä levitystyötä ja pelasimmekin pari peliä aika eksoottisissa paikoissa. En varmaan koskaan sitten lapsuuden ole viettänyt viikkoa sellaisissa kaupungeissa, jonka nimestä minulla ei ollut mitään havaintoa. Kahden pikkupaikan täyteen pakatuissa halleissa tunnelma oli kiihkeä.

Kiinan suuruuden tajuaa vain näkemällä. Siinä meinaa taju lähteä monella tasolla, kun luotijuna päästelee ohi yli 300 km/h nopeudella. Jos kaupungissa on asukkaita vain muutama miljoona, kannatta asemalaiturilla pitää hatustaan kiinni, sillä eihän kaikilla pikkuasemilla junan tarvitse pysähtyä.

Voi vain kuvitella kiinalaisten harmituksen, kun jotkut Lähi-idän sheikit ovat päättäneet lähteä rakennusten korkeuskilpailuun mukaan. Silti Kanton towerin yli 400 metrin korkeudesta Guanzhoun kaupunki näyttää epätodellisen massiiviselta ja modernilta pilvenpiirtäjien siintäessä horisontissa niin pitkään kuin silmän näkymä kantaa. Turha edes mainita, että viereen on jo rakentumassa astetta korkeampi rakennus.

Siitähän urheilussakin on kyse, ihmisen halusta olla nopein, vahvin tai taitavin, joskus jopa kaikkea sitä yht'aikaa.

Aasialainen yleisö keräsi pisteet

Kiinalainen yleisö on siitä hauskaa, että se eläytyy peliin kuten jalkapallossa. Meteli nousee pallon kulkeutuessa hyvään heittopaikkaan. Mikäli tätä on edeltänyt taitava harhautus tai nopea hyökkäys, kohina kasvaa eksponentiaalisesti. Jos syöttöketju päättyy epäonnistumiseen, huokaisu kelpaisi suoraan viihdeohjelman live-yleisön huudoksi puhumattakaan siitä kliimaksista, jos lopputuloksena on donkki tai onnistunut kolmonen. Plussaa yeisölle siitä, että tunnelma säilyy vielä silloinkin, kun Suomessa asiantuntijakatsoja olisi jo jättänyt areenan.

Myös pelaajamme saivat tuta yleisön innokkuudesta. Poikien nimikirjoitukset olivat kovaa valuttaa. Eikä mennyt kauaa ennen kuin pelaajamme oppivat ottamaan ilon irti ja silminnähden nauttivat yhteisposeerauksista kiinalaistyttöjen kanssa, joilla ei ilmeisesti ole lupaa olla kuvassa ilman voiton merkkiä. Siltä ainakin vaikutti.


Jopa valmentajamme Haaso Mannonen heltyi vaatimattomaan tapaan pohtimaan miksi apuvalmentajaakin halutaan kuvata. Eikä kyse ollut vain nuorista kiinalaistytöistä. Poikkeuksetta joku järjestysmies tai poliisi oli pyytämässä yhteiskuvaa muistokseen.

USA yhä omassa kastissaan

On tietyllä tapaa irvokasta, että hävisimme kahdessa pelissä kolmesta yhdysvaltalaiselle kokoelmajoukkueelle, jollaisia se saisi jalkeille useita satoja.

USA on täysin suvereeni lajin hallitsija. Sen ykkösjoukkue osoitti viime kesänä olevansa ylivoimainen, mutta ero kasvaisi valtavaksi, mikäli kasattaisiin maajoukkueet pudottamalla 100 parasta pelaajaa pois kokoonpanosta.

Korisliigan muutamien viime kausien parhaat jenkkivahvistukset olisivat pienellä harjoituksella suosikkina Suomen maajoukkuetta vastaan, vaikka liigamme vahvistukset ovat Euroopan ykkösliigoihin verrattuna tusinajenkkejä ainakin palkoilla mitattuna. Luojalle kiitos, että Jenkeistäkin on mahdollista koota vain yksi maajoukkue.

Unkarin F1-kisa on tulevana viikonloppuna. Rata muistuttaa hieman Monacoa, sillä ohitusmahdollisuudet ovat todella vähissä. Monacon tavoin Unkarissa tallit käyttävät downforcen lisäämiseksi maksimisiipiä.
Lisähaastetta kisaan tuo viikonlopuksi Unkariin on luvattu kova helle, mutta Ferrarille lämmin ilma sopii. Helteillä heidän pitäisi pystyä ajamaan muita pidempään, vaikka rengasseokset eivät olisikaan optimaalisia.

Hamilton ja Rosberg ovat Mersujen ratissa tässäkin kisassa etukäteen ajateltuna suosikkeja. Paras auto ja tehokkain moottori on vaikea yhdistelmä muille. Williams on pienien vaikeuksien jälkeen saanut kehitetyksi autoaan, eikä ero kärkeen ole enää iso. Gutsin pelikohdevalikoimasta poimisin kuitenkin tähän kisaan yllättäjänä nimenomaan Ferrarin, koska tallin autoissa on hiukan enemmän downforcea kuin Williamsilla. 

Räikköseltä on löytynyt hyvin vauhtia viime kisoissa, mutta pieni epäonni ja huonot taktiset päätökset ovat vieneet haaveet palkintopallisijoista. Uskon, että Unkarin kisan voiton tulevat ratkaisemaan kolme kärkitallia ja isompia yllätyksiä hakevat menettävät rahansa. Voitosta puhuttaessa suuri osa odottaa Mersun dominointia, minä kuitenkin näen kisan tasaisempana ja mielestäni pelimerkit kannattaa lyödä tässä kisassa kokeilumielessä Räikkösen yllätysvoiton puolesta.

Vedonlyöntiterveisin!
Kristian Sohlberg



Net Entertainmentin värikästä uutuuspeliä Neon Staxx odotetaan saapuvaksi Gutsille noin viikon kuluttua. Palaamme teemassa 80-luvulle sillä pelissä on funky syntikka -soundtrack, joka todella asettaa pelin tunnelman ja energian. Pelissä on myös neonia. Räikeää, retroa, makeaa 80-luvun neonia. Ja paljon sitä.

Tekniset ominaisuudet
Tutuksi tullut viiden kelan, neljän rivin, 40-linjan formaatti on takaisin Stickersin jälkeen, joka oli pikainen visiitti takaisin juurille. Toisin sanoen useita mahdollisuuksia napata iso voitto! Pienemmät symbolit ovat tutut J, Q, K sekä A (neonväreissä tietysti). Näiden lisäksi on 4 isoa symbolia joita kutsutaan pedoiksi ja niitä edustaa leijona, puuma, kotka ja käärme. Pelissä on myös wild ja scatter -symbolit.

Pelattavuus
Neon on helppo ymmärtää ja “Staxx” tarkoittaa seuraavaa: ennen jokaista kierrosta, yksi satunnainen symboli (lukuunottamatta scatteria) on pinottuna Super Staxx -ominaisuudessa. Jos katsot pyöriviä keloja on helppo huomata mikä niistä on pinottu. Tämä ei tarkoita sitä, että pinottu symboli pysähtyy varmasti kohdalle, mutta kun isot symbolit sattuvat niin tekemään on tiedossa ISO VOITTO! Myös wild -symboli on mahdollista saada Super Staxx -ominaisuuteen... HUH, mitä voittoja voi olla tiedossa!

Peruspelattavuus on suhteellisen simppeli ja silti kutkuttava. Siirrytään pelin tärkeimpiin ominaisuuksiin: scatter -symboleihin! Kolme keloille satunnaisesti pysähtynyttä scatteria käynnistää 10 ilmaiskierrosta (neljä scatteria = 15 kierrosta, viisi scatteria = 20 kierrosta). Ilmaiskierrosten ajan yksi petosymboleista saa Super Staxx ominaisuuden. Jos olet todella onnekas, se voi olla myös wild -symboli. Sen jälkeen vain pyörität. Ja voitat.


Me olemme täpinöissämme Neon Staxx pelin julkaisusta ja annamme sinulle mahdollisuuden poimia jopa 100 ilmaiskierrosta siihen ennen julkaisua. Lue tarkat tiedot siitä, kuinka se tapahtuu täältä!

Liput esiin, pääpalkinto arvotaan ensi maanantaina 

Viimeinen synttäriviikko on lähtenyt käyntiin ja arvoimme eilen 35 voittajaa, joista jokainen sai 200€ pelitililleen. Olitko sinä yksi onnekkaista? Lue koko lista täältä

 

Ensi maanantaina arvomme suurimman potin voittajan, joka saa keksiä käyttötarkoituksen 5000€ pääpalkinnolle. Tienaat lipun arvontoihin jokaisesta tallettamastasi 20 eurosta.  


Juhlat jatkukoon!


Ai niin, melkein unohdimme mainita. Olemme jälleen pistäneet Gutsin yllätyslahjoja liikkeelle ja tässä on pientä esimakua voittajistamme:


Tomi K, Suomi - Guts T-paita
Tom A, Norja - Guts T-paita
Simo W, Suomi - Guts Polopaita
Glen S, Australia - Guts huppari
Matti P, Suomi - Guts huppari
Peter J, Ruotsi - Guts huppari
Tuomas V, Suomi – Guts huppari
Mats J, Ruotsi - Guts T-paita
Stian B, Norja - Guts huppari
Matti T, Suomi - Guts huppari
Martin L, Pohjois-Irlanti - Guts huppari
Pontus K, Ruotsi - Guts huppari

 

Me Gutsilla toivotimme ensimmäisen jackpot-voittajamme avosylin vastaan Maltan toimistollemme viime viikolla. Voitosta aiheutunut shokki oli Monicalla jo hieman pienenemään pain, vaikka ajatus miljoonavoitosta tuntuikin hänestä vieläkin hieman absurdilta. Hänet hämmensi totaalisesti myös hänelle luovuttamamme Gutsin ensimmäinen virallinen kultakolikko, joka on varattu vain miljoonavoittajia varten.

 

 

Kyllähän näin kunnianarvoisa vierailu vaati tietenkin suuret juhlat! Samppanjat otettiin kylmästä ja suuntasimme Marsamxettin satamaan kattoterassille nauttimaan lasilliset tätä juhlajuomaa. Veimme Monican myös pienelle kiertoajelulle kuvankauniisiin Sanglean ja Birgun kaupunkeihin. Näky muistutti parhaimmillaan Game of Thrones –sarjan kuuluisia kaupunkeja. Tämän jälkeen juhlaväki jatkoi matkaansa Vallettaan nauttimaan juhlaillallista.

 

Kesästä tulee Monicalle varmasti ikimuistoinen. Vierailun päätteeksi Birgun kalaravintolassa kuulimme, että kaikki virallisuudet voitonmaksussa oli suoritettu ja taisi siinä Monicalla pieni ilonkyynelkin vierähtää, kun hän soitti pankkiinsa ja kuuli tilinsä saldon.

 

 

Pakko sanoa, että olemme äärimmäisen onnellisia saadessamme tutustua Monicaan ja juhlia hänen kanssaan miljoonavoittoa. Koko Gutsin väki toivottaa Monicalle vain ja ainoastaan hyvää ja toivottavasti saamme pian uuden Guts-miljonäärin vierailulle.  

 

Kovinkaan moni jääkiekkoa seuraava ihminen ei todennäköisesti kovinkaan paljoa katsele Asia Leaguen otteluita tai tilastoja. Yksi tilastokummajainen tuosta sarjasta on kuitenkin sosiaalisessa mediassa noussut jokusen kerran esille.

 

Tämä tilastokummajainen on yksi tuon Aasian pääsarjan joukkueista - nimittäin China Dragon. China Dragon pelasi tällä kaudella 48 ottelua, kuten kaikki muutkin joukkueet Asia Leaguessa. Näistä otteluista se nappasi vain viisi suoraa voittoa ja kolme jatkoaikavoittoa, yhteensä pisteitä sille kertyi vain 23. Sen paras pistemies, kanadalainen Brett Parnham, nakutti muuten kelvolliset tehot kauden aikana, 29+30. Tehotilaston lukema jäi kuitenkin 34 verran pakkasen puolelle. Paras +/- -tilaston lukema oli japanilaishyökkääjä Bin Ishiokalla, jonka lukema jäi lopulta 37 ottelun jälkeen lukuun -2. Aika hyvin pelaajalta, jonka joukkueen maalisuhde oli kauden jälkeen -132.

 

Nämä statsit luettuaan joku saattaisi todeta, että mikäpä tuossa? Yksi heikko kausi sinne tänne, ja kyllähän joukkueen paras pistemies ainakin nakutti oikein kelvolliset tehot. Mutta kun ei. Mennyt kausi oli joukkueen paras sen kuusivuotisen historian aikana Asia Leaguessa. Ihan hyvä parannus toki viime kauteen, jolloin joukkue jäi kokonaan pisteittä. Se teki 42 ottelussa vain 58 maalia ja päästi hurjat 340! Ei mikään ihanteellinen kausi siis.

 

Aiemmilla kausilla se keräsi yhteensä kahdeksan pistettä. Tulokaskaudella se voitti yhden ottelun saaden kolme pistettä, kaudella 2010-11 se sai kaksi pistettä kahden jatkoaikatappion turvin, seuraavalla kaudella tyytyminen oli yhteen pisteeseen. Kausi 2012-13 oli kolmas perättäinen kausi sille ilman voittoja, kauden aikana pistetili kertyi kahden pisteen verran jatkoaikatappioiden ansiosta.

 

Kuuden kauden aikana China Dragon on onnistunut maalinteossa 404 kertaa. Omissa on soinut käsittämättömät 1602 kertaa. Maalisuhde kuuden kauden ajalta aivan uskomaton -1198. Tuo lukema on keskiarvolta lähes -200/kausi.

 

Menneen kauden suoritus oli sille siis erinomainen verrattaessa aiempiin kausiin. Oliko mennyt kausi sille se kaivattu valopilkahdus tunnelin päässä? Voiko surkeasti esiintynyt China Dragon tehdä nousun Asia Leaguen eliittiin tulevaisuudessa? Jos se saa lisää Brett Parnhamin kaltaisia pistelinkoja on kaikki mahdollista. Asia League kun tunnetaan melko maalirikkaana sarjana, jossa pärjää joukkue jolla on maalinteko hyvällä tolalla. Puolustuksella ei ole niinkään väliä.

 

Voidaanko China Dragonin sanoa olevan surkein pääsarjatason seurajoukkue tällä hetkellä? Tai ikinä? Mielenkiinnolla jäämme odottaa joukkueen otteita ensi kaudella. Yksi asia on kuitenkin varmaa - juurikaan heikommaksi se ei enää aiemmista kausistaan pysty pistämään.

Aamun ensimmäisinä tunteina 23. huhtikuuta, tarkalleen kello 3:47, suurin osa ruotsalaisista oli unten mailla. Yksi pelaaja ei kuitenkaan unilleen pelaamiseltaan ehtinyt ja yhdellä klikkauksella hänestä tuli Gutsin ensimmäinen multimiljonääri voitettuaan Arabian Nights -pelin jättipotin, joka oli huikeat 2 633 052€! Mieletön summa rahaa lähes kaikille ihmisille, varsinkin jos et tiennyt voittaneesi ja kuulet siitä seuraavana aamuna Gutsin työntekijältä.

 

Gutsin tiimi odotti malttamattomana soittoa Monicalle miljoonapotin voitosta, mutta Monican reaktio ei ollut ollenkaan sitä mitä odotimme. Vaikuttaa siltä, että Monica näki saaneensa viisi wild symbolia ja tiesi voittaneensa jotakin. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt voittonsa suuruutta, joten hän pelasi muutaman pyöräytyksen lisää ja paineli pehkuihin. Hän ei voinut aavistaakkaan tulleensa juuri miljonääriksi. Kun ruotsalainen edustajamme soitti Monicalle, puhelu meni jotenkin näin:

 

“Huomenta! Soittelen Gutsilta!”
“Kuka.. Mistä?”
“Soitan sinulle Gutsilta, tiedätkö miksi soitan?”
“Mit, kuk... En... Miksi soitat minulle?”
“(kevyttä naurua) No, pelasit ilmeisesti muutaman kierroksen Arabian Nightsia viime yönä?”
“Ah, pitää paikkaansa! Gutsilla, kyllä. Mutta miksi siis soitat?”
“(enemmän naurua) Olemme saaneet NetEntiltä ilmoituksen, että jättipotti voitettiin siinä pelissä viimeyönä ja se voitettiin tililläsi. Olet voittanut!”
“Voitinko jättipotin viimeyönä? Oikeasti?! Kuinka suuresta summasta on kyse?”
“Se on itseasiassa aika merkittävä summa, istutko tukevasti?”
“Kyllä.”
“Olet voittanut ison 2.6 miljoonan euron jättipotin! Lähes 24.5 miljoonaa Ruotsin kruunua.”
“Ei voi olla totta! Oletko ihan tosissasi?”

 

Vakuuteltuamme hänelle, että hän on voittanut ja olemme tosissamme Monican pulssi kiihtyi ja hän sanoi; ”Saatan saada sydänkohtauksen”, ja kun viimein uutiset alkoivat menemään ymmärrykseen; “Minusta tuntuu että pyörryn!” Ei huolta kuitenkaan, sillä Monica on täysin kunnossa mutta voittoa hän tuskin unohtaa ihan pian! Voimme vain kuvitella sen tunteen, kun kuulet voittaneesi summan, joka muuttaa varmasti koko elämäsi.

 

 

Robin Reed, Gutsin toimitusjohtaja, kommentoi; “Tämä on ikimuistoinen päivä. Me Gutsilla rakastamme voittajien kanssa juhlimista ja tämä on suurin voitto, jota olemme koskaan saaneet juhlia. Olemme todella onnellisia Monican puolesta, joka on pelannut Gutsilla lähes alusta saakka ja odotamme todella saavamme tehdä lisää miljonäärejä tulevaisuudessa! Paljon onnea, Monica!"

 

Halusimme kysyä Monicalta mitä hän aikoo voitoillaan tehdä ja hän kertoi: “Maksan pois asuntolainani, autan lapsia sekä lapsenlapsiani, lahjoitan osan hyväntekeväisyyteen ja sitten nautin matkustelusta perheeni kanssa.”

 

Arabian Nightsin jättipotti on yksi 29:stä jättipotista, jotka odottavat voittajaansa Gutsilla.

Dracula™ Online Slot on Net Entertainmentin uusin julkaisu. Peliä on inspiroinut Universal Studiosin saman niminen elokuva ja usko pois - pelikokemuksesta tulee eeppinen. Intro antaa osviittaa tulevasta; animoitu, mutta silti synkkä ja jännittävä.

 

Peli itsessään on viiden rullan, neljän rivin ja 40 linjan automaatti. Pienemmät merkit ovat tutut jätkästä ässään, kun taas enemmän maksavat symbolit ovat hahmoja elokuvasta, päähahmon ollessa tietysti Dracula itse. Näiden lisäksi pelistä löytyy wild symboli.

 

Täysin uusi lepakko -ominaisuus laukeaa täysin sattumanvaraisesti pääpelissä. Sen tapahtuessa parvi lepakoita muuttaa sattumanvaraisen määrän symboleista satunnaiseksi symboliksi (täyttäen jopa koko peliruudun). Vaikka symboli valikoituu satunnaisesti muuttuu kaikki symbolit juuri samaksi symboliksi ja mikä parasta – se voi olla myös wild! Muuten, emme halua paljastaa liikaa, mutta myös “iso voitto” -animaatio on todella katsomisen arvoinen! Animaatioista puheenollen, niitä on pelissä paljon ja ne tuovat loistavan tunnelman peliin. Todellinen tähti tunnelman luomisessa on kuitenkin pelin soundtrack. Harvoin olemme kuulleet parempaa taustamusiikkia videoslotissa.

 

Lepakko -ominaisuus käynnistymässä!

 

Pääpelissä on kaksi kasattua symbolia, Dracula toisella rullalla ja hänen rakastajansa neljännellä rullalla. Kun molemmat näistä pysähtyy kohdalle samalla kierroksella avaat ilmaiskierrosominaisuuden - 10 ilmaiskierrosta joista jokaisella lepakko -ominaisuus on aktiivinen! Ilmaiskierrostilasta löytyy myös kasattu wild symboli, joka voi tuoda sinulle ylimääräisiä ilmaiskierroksia.

 

Ilmaiskierrokset saa, kun 2. ja 4. rullalle pysähtyy koko kasattu symbolisarja.

 

Me täällä Gutsilla olemme todella innoissamme Dracula™ -pelin julkaisusta, joten annamme sinulle mahdollisuuden kokeilla peliä ilmaiseksi! Kaikki mitä sinun tulee tehdä saadaksesi jopa 100 ilmaiskierrosta peliin Dracula™, on pelata Net Entin toista huippupeliä nimeltään The Invisible Man™. Lue lisää kampanjasta täältä.

 

Dracula™ päästetään valloilleen casinollamme 24. huhtikuuta.

Pari viikkoa sitten maanantaina monien koulujen liikuntasaleissa kirjoitettiin äidinkielen esseekoetta. Ylioppilaskokeen yksi esseen aihe oli sanatarkasti seuraava: "Hyväksi häviäjäksi voi oppia. Ota kantaa väitteeseen." Alkusilmäyksellä aihe varmasti vaikuttaisi helpoimmalta valinnalta, mutta hetkellisen pohdinnan jälkeen jouduin tosissani punnitsemaan, että pystyisinkö itse kirjoittamaan aiheesta hyvän maun rajoissa olevan tekstin.

 

Väite sai minut vihaiseksi. Hyväksi. Häviäjäksi. Voi. Oppia.

 

Urheiluihmisenä häviäminen on minulle ainoastaan on sitä, ettei voita. Se on asia, jota en voi sietää. Haluan voittaa. Haluan olla paras. Häviäjä on häviäjä, ja se, kenelle häviäminen on ihan okei, on kaikkea muuta kuin kunnianhimoinen ihminen.

 

Miksi hyväksi häviäjäksi pitäisi oppia? Minun ajatusmaailmassani hyvä häviäjä on häviäjä. Ikuinen sellainen. Luuseri. Urheilijalle häviämisen pitäisi olla melkeinpä tabu. Ainakin asia, jota vihataan yli kaiken. Ei kenenkään pitäisi sietää häviämistä. Voittaja rakastaa voittamista, vihaa häviämistä. On kyse sitten joukkue- tai yksilöurheilusta. Henkilö, joka ei häviämistä vihaa, ei todennäköisesti koskaan tule menestymään - ainakaan kun puhutaan urheilusta.

 

Hyvä häviäjä tyytyy tappioon. Hän kestää tappion. Sietää sen. Voittaja ei tunne käsitettä tappion sietäminen. Ihminen, joka omaa voittajan luonteen, käy hävitessään läpi suurta vihaa päänsä sisällä. Joskus se kohdistuu hajonneisiin mailoihin, joskus v**tuiluna joukkuekavereille, jotkut lähtevät purkamaan tappion aiheuttamaa tuskaa kovaan treeniin. Kaikki nämä tavat ovat hyväksyttäviä, kunhan viha ei purkaudu ylilyönteinä vastustajiin.

 

Suomalaisessa joukkueurheilussa termi "hyvä häviäjä" on tullut vähän liiankin tutuksi. Ja tämä onkin ollut jo pidemmän aikaa kompastuskivi menestyksen tiellä. Täällä juniorit opetetaan häviämään, niin karulta ja radikaalilta kuin se kuulostaakin. Junioreissa on käytössä monessa lajissa Nuori Suomen lanseeraama "Kaikki pelaa"-systeemi. Joka on suoraan sanottuna perseestä.

 

Toki on ymmärrettävää, että junioreissa myös heikommat pelaajat saavat peliaikaa, oli kyse sitten jalkapallosta, salibandysta, jääkiekosta tai vaikkapa sitten pesäpallosta. Eiväthän kaikki pysty kehittymään samaa tahtia, ja jos näiltä häntäpään nuorilta viedään mahdollisuus peliaikaan, tapetaan tällä lapsen kiinnostus urheiluun. Tässä mielessä Nuori Suomi on onnistunut.

 

Mutta miksi kärkipään pelaajien pitäisi pelata näiden heikompien lasten kanssa? Ketä se todella palvelee? Erityisen lahjakas nuori on junioreissa samanarvoinen kuin vasta vähän myöhemmin kehittyvä pelaaja. Miksi? Miksi näistä hiomattomista timanteista, poikkeuksellisen lahjakkaista lapsista, ei tehdä sitten hiottuja timantteja? Miksi junioreille pitää opettaa ajatusmaailma, jossa tärkeintä on se, että saat pelata, kun vaihtoehtona olisi opettaa lapset pienestä pitäen voittajiksi?

 

Suomessa kuitenkin useassa joukkuelajissa pelaajia riittää useampaan joukkueelliseen yhdessä seurassa, samassa ikäluokassa. Miksi näitä joukkueita tehdessä täytyy pyrkiä siihen, että saadaan kaksi mahdollisimman tasavahvaa joukkuetta, vaikka kyse olisikin vaikka sitten vasta E-junioreista? Kun pelaajia on vähintään kahden joukkueellisen verran, voisi pelaajat helposti jakaa paremmuusjärjestyksessä joukkueisiin. Kun jokaisessa seurassa toimittaisiin näin, saataisiin jo näille nuoremmille junioreille eritasoisia sarjoja. Jokaisen seuran kärkijuniorit kohtaisivat toisensa ja jokainen saisi pelata omalle tasolle sopivia pelejä. Ikäryhmän kärki pääsisi keskittymään nuoresta asti voittamiseen ja voittamisen kulttuuria päästäisiin iskostamaan junioreiden päähän. Ne, joille urheilu ei ole vielä niin vakavaa, saisivat pelata omaksi ilokseen, eri tasolla tosin. Eihän kukaan nyt voi olettaa, että voittaminen olisi jokaiselle 10-vuotiaalle ykkösprioriteetti. Joillekin kuitenkin on.

 

Tämä teksti toimikoot kannanottonani tuohon YTL:n paperille laittamaan naurettavaan väitteeseen. Näin tekstin lopussa haluan heittää pallon takaisin tuon naurettavan väitteen keksijälle:

 

Kyllä, hyväksi häviäjäksi varmaankin voi oppia. Mutta miksi helvetissä pitäisi?


Hyvästä yrityksestä selkään taputtakaa.

 

Liigassa polkaistaan tänään pudotuspelit käyntiin tänään villi kortti-kierroksella. HIFK kohtaa Ilveksen ja SaiPa Ässät. Sarjojen luonne on tuttu, kahdella voitolla aukeaa paikka puolivälierissä. 

Nyt on viimeinen aika hieman ennakoida tulevaa. Millaisia sarjoja tällä säälipleijareinakin tunnetulla ensimmäisellä kierroksella on luvassa ja ketkä etenevät jatkoon.

 

HIFK (7.) - Tampereen Ilves (10.)

 

Kuinka tähän päädyttiin?

 

Helsingin IFK paransi otteitaan kreivin aikaan ja nousi lopulta runkosarjassa kuudenneksi. Kahdesta viimeisestä runkosarjan ottelusta se nappasi kaksi komeaa voittoa pahimmista kilpakumppaneistaan kun se ensin kaatoi SaiPan Lappeenrannassa lukemin 2-5 ja runkosarjan päätöskierroksella kotonaan Porin Ässät lukemin 5-2. 

 

HIFKin runkosarja oli kokonaisuudessaan melko hyvä, loppupuolen notkahdusta sen kummemmin muistelematta. Sarja oli tällä kaudella niin tasainen, että hetkellinen nukahdus maksoi helsinkiläisille suoran pudotuspelipaikan verran. Lopulta se jäi pisteen päähän kuudenneksi sijoittuneesta KalPasta, eikä eroa viidenneksi sijoittuneeseen Espoo Bluesiinkaan kertynyt kuin neljän pisteen verran. 

 

Tampereella pudotuspelipaikkaa saatiin odotella viimeisille kierroksille saakka. Monet Ilves-fanit ehtivät palautella mieleensä jo viime kevään tapahtumat kun HPK nousi lopulta kalkkiviivoilla tupsukorvien ohi ja jätti Ilveksen rannalle pudotuspeleistä. Nyt eroa HPK:hon kertyi lopulta kuitenkin 12 pisteen verran - kiitos HPK:n heikon loppukauden ja Ilveksen hyvän loppurutistuksen.

 

Ilves pelasi tasaisen runkosarjan. Se oli pariin otteeseen neljän ottelun tappioputkessa ja kauden alkupuolella se säväytti peräti kuuden ottelun voittoputkellaan. Muuten se ei kuitenkaan kärsinyt mitenkään erityisen huonoista jaksoista eikä toisaalta myöskään säväyttänyt hyvyydellään. Oikeutettu kymmenes sija.

 

Millainen sarja on luvassa?

 

Keskinäiset kohtaamiset tällä kaudella joukkueiden välillä menivät Ilvekselle lukemin 3-1. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi Ilveksen voittoon lukemin 5-2, toisessa HIFK oli parempi lukemin 6-2. Kolmannessa Ilves kaatoi helsinkiläiset voittolaukausten jälkeen lukemin 3-2 ja helmikuussa pelatussa ottelussa tamperelaiset olivat parempia Helsingissä pelatussa ottelussa numeroin 3-6.

 

Runkosarjan perusteella Ilveksen pitäisi siis olla vahvoilla näissä kohtaamisissa, mutta tässä kohtaa on hyvä muistaa, ettei runkosarjan kohtaamisilla ole tässä vaiheessa kevättä enää mitään merkitystä. HIFK:llä on laadukkaampi ja laajempi materiaali Tomas Zaborskyn ja kumppaneiden johdolla, mutta Tuomas Tuokkolan Ilves osoitti kauden aikana olevansa Joukkue isolla J-kirjaimella. Lisäksi Ilves on pelityyliltään tyypillinen pudotuspelijoukkue, sen romuluiset pakit ja kovaa taklaavat hyökkääjät alemmista ketjuista ovat koko ajan vastustajan iholla, taklaavat ahkerasti, kovaa, ja ennen kaikkea puhtaasti. 

 

HIFK on tässä sarjassa ennakkosuosikki, siitä ei ole epäselvyyttä. Jos se jatkaa samalla linjalla mihin se runkosarjan lopetti, voi sillä olla edessään pitkäkin kevät, ainakin tästä se etenisi jatkoon. Odotan kuitenkin tasaista sarjaa, ratkaisu venynee kolmanteen otteluun asti. Laitetaan tästä sarjasta kuitenkin helsinkiläiset jatkoon lukemin 2-1.

 

SaiPa (8.) - Porin Ässät (9.)

 

Kuinka tähän päädyttiin?

 

SaiPa oli jo pidemmän aikaa selkeä pudotuspelijoukkue. Teoriassa pudotuspelipaikan ratkeaminen ei tapahtunut kovinkaan aikaisessa vaiheessa, mutta lappeenrantalaisten otteet olivat läpi kauden sen verran hyviä, ettei asiasta ollut mitään epäselvyyttä. SaiPalle suora pudotuspelipaikka näytti pitkään realistiselta, mutta toisin kävi.

 

SaiPa pelasi kokonaisuudessaan melko hyvän runkosarjan. Ennätystasaisessa Liigassa ei kuitenkaan notkahduksiin ollut varaa, ja sen sai kokea myös SaiPa. Runkosarjan viidestä viimeisestä ottelusta se voitti ainoastaan yhden ottelun ja tuosta ottelusta saadut kolme pistettä jäivätkin sen ainoiksi noista viidestä kamppailusta. SaiPalla jäätä pyyhkivät Kärpät, KalPa, HIFK ja Blues - näistä Kärpät, KalPa ja Blues jättivät lappeenrantalaiset kokonaan maaleitta!

 

Ässillä riitti jännitettävää viimeisille kierroksille saakka, vaikka sen pudotuspelipaikka ratkesikin ennen loppusuoraa. Taistelu suorasta pudotuspelipaikasta kävi kiivaana, vaikka Ässät ei paikasta kuuden joukkoon enää aivan lopussa taistellutkaan. Sijoitukset villi kortti-kierroksen joukkueiden välillä olivat kuitenkin vielä auki ennen viimeistä kierrosta.

 

Ässien runkosarjaan mahtui kaikenlaista säätöä. Muutamaan otteeseen se ratsasti monen ottelun voittoputkessa, kertaalleen se oli myös surullisessa kuuden ottelun tappioputkessa. Tuo tappioputki maksoikin porilaisille suoran pudotuspelipaikan, tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Tappioputken aikana se sai ainoastaan yhden pisteen, kun tarjolla niitä oli 18. Suora pudotuspelipaikka jäi lopulta kuitenkin vain seitsemän pisteen päähän.

 

Millainen sarja on luvassa?

 

Joukkueet kohtasivat toisensa runkosarjassa neljästi. SaiPa vei ensimmäisen kohtaamisen Porissa lukemin 3-4 voittolaukausten jälkeen, kolme seuraavaa kohtaamista menivätkin sitten porilaisille. 

 

SaiPa sopi vastustajana Ässille vastustajana erinomaisesti, kuinka käy pudotuspeleissä? Ässiltä löytyy tolppien välistä kokemusta Juuso Riksmanin muodossa, mutta myös Rasmus Rinne pelasi runkosarjassa hyvin. Maalivahtipeli tuleekin korostumaan pudotuspeleissä. SaiPa on pudotuspeleissä käytännössä kokonaan ykkösmaalivahtinsa Jussi Markkasen varassa. Markkanen on parhaimmillaan aivan Liigan kärkitasoa, mutta runkosarjan loppupuolella kokeneen maalivahdin ote alkoi lipsumaan. Maalinteossa Ässillä suurin vastuu kasaantuu Eero Elon harteille, joka saa nauttia Mika Niemen loistavista tarjoiluista. Myös Esa Lindell on yksi avainpelaajista tässä sarjassa. SaiPalta esiin on nostettava Dave Spina, joka oli runkosarjassa lappeenrantalaisten paras pistemies. Tulee saamaan paljon vastuuta myös pudotuspeleissä.

 

Tämän sarjan ennakkosuosikiksi käännän pienesti porilaiset. Ässät lopetti kautensa neljän ottelun voittoputken jälkeen yhteen tappioon, SaiPalla runkosarjan loppupuoli oli erittäin vaikea. Lappeenrantalaisilla ei ole ollut runkosarjan loppumisen jälkeen tarpeeksi aikaa siihen, että se olisi saanut peliään kuosiin ja maalinteko-ongelmat ratkaistua, Ässät käy nappaamassa tänään vierasvoiton Lappeenrannasta ja katkaisee sarjan Porissa suoraan kahden ottelun jälkeen.

 

 

Kevät on kiekkoilijalle ja kiekkofanille hienoa aikaa. Nyt ne tosipelit sitten viimein alkavat. Virittäytykää tunnelmaan halleissa tai kotisohvilla, se on menoa nyt. Puolivälierien ennakot tulevat sitten, kun lopulliset parit ovat selvillä.

 

NHL:n siirtojen takaraja meni umpeen alkuviikosta. Suuria siirtopommeja ei nähty, mutta suomalaisittain takaraja oli mielenkiintoinen. Siirtotakarajan lähestyttyä ensimmäinen siirtyvä suomalainen oli Sean Bergenheim joka pakkasi kamansa ja siirtyi Floridan lämmöstä Minnesota Wildin paitaan taistelemaan isommasta roolista ja pudotuspelipaikasta. Muutaman päivän päästä tästä oli Kimmo Timosen vuoro siirtyä, joka kuntouduttuaan halusi lähteä tosissaan mukaan kannujahtiin. Uusi osoite löytyi Chicagosta ja kopissa odotti tuttu numero 44, tällä kertaa Blackhawksin väreissä. Timonen kertoi muutama päivä siirtonsa jälkeen tämän kauden jäävän hänen viimeisekseen.

 

Viimeinen suomalainen joka liikkui siirtomarkkinoilla oli Olli Jokinen, joka siirtyi tällä kaudella jo kertaalleen Predatorsista Maple Leafsiin. Jokisen uusi joukkue löytyi St. Louisista. Jokisesta tuli organisaation kolmas suomalainen tällä kaudella Petteri Lindbohmin ja Jori Lehterän lisäksi. 

 

Nyt siirroista on kulunut muutama päivä ja on aika hieman katsastella, miltä siirrot suomalaispelaajien vinkkelistä näyttävät.

 

 

Sean Bergenheim Finnesotaan

 

Bergenheimistä tuli jo neljäs suomalainen Wildin kokoonpanoon. Mikael Granlund johdattaa Wildin ykköskenttää, kakkoskentässä keskushyökkäjän roolissa häärii Mikko Koivu ja nelosketjun laidassa raataa Erik Haula. Bergenheim istutettiin heti samaan ketjuun Koivun ja Thomas Vanekin kanssa. Tällä hetkellä ketju on kuitenkin muodossa Bergenheim-Koivu-Chris Stewart.

 

Floridassa Bergenheim jäi vähäiselle peliajalle ja myös popcorn-osasto tuli herralle tutuksi. Wildin paidassa Bergenheim on pelannut nyt neljä ottelua ja saanut keskimäärin noin 13 minuuttia peliaikaa. Vaikka pistetili ei vielä olekaan auennut on valmentaja Mike Yeo luottanut suomalaislaituriin ja peliaika on lisääntynyt tasaisella tahdilla.

 

Bergenheimin kannalta siirtoa voidaan pitää onnistuneena. Hän pääsi pelaamaan joukkueeseen joka taistele tosissaan pudotuspelipaikoista ja jolla on potentiaalia pelata pelejä myöhään keväällä. Toki myös Panthers kamppailee itäisessä konferenssissa tiukasti pudotuspelipaikoista, mutta Wildillä on kuitenkin huomattavasti paremmat resurssit pelata pudotuspeleissä. Lisäksi peliaikaa, eli Bergenheimin kannalta tärkeintä asiaa, on tullut lisää. Minnesota on Bergenheimille hyvä paikka olla ja keskittyä pelaamiseen muiden suomalaisten seurassa. Onkin mielenkiintoista nähdä minkälaisiin liekkeihin suomalainen loppukauden aikana äityykään uudessa ympäristössään. 

 

Tuomio siirrosta: Bergenheimin siirtyminen Floridasta Minnesotaan oli pelaajan itsensä kannalta ehdottomasti hyvä ja järkevä ratkaisu. Tälle siirrolle annetaan peukkua.

 

Kime lopettelemaan uraansa kannujahtiin Chicagossa

 

Veritulpistaan hetki sitten toipunut Timonen ei ehtinyt toipumisensa jälkeen pelata otteluakaan Flyersin paidassa vaan Blackhawks halusi suomalaispuolustajan riveihinsä. Blackhawksin ennestään kova puolustus vain koveni entisestään kun se sai takalinjoilleen kokemusta yli 1000 NHL-ottelun verran sekä varmuutta niin kiekollisesti kuin puolustuspäässäkin. Ensimmäisessä ottelussaan Blackhawksin paidassa Timonen pelasi Chicagon luottopuolustaja Brent Seabrookin pakkiparina. Seabrook on tottunut pelaamaan hyvän kiekollisen puolustajan vierellä, aiemmin hänet nimittäin on totuttu näkemään Duncan Keithin pakkiparina.

 

Flyers taistelee idässä kovasti pudotuspelipaikoista, mutta tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että se ei tule pitkää kevättä näkemään. Timonen, joka paluunsa jälkeen ilmoitti tämän kauden jäävän viimeisekseen, halusi siirtyä joukkueeseen joka pelaa pudotuspeleissä suurella todennäköisyydellä, sekä taistelee keväällä myös siitä kaikkein kirkkaimmasta palkinnosta, Stanley Cupista. Blackhakws halusi suomalaispuolustajan riveihinsä ja treidi miellytti kaikkia osapuolia. 

 

Timosen kannalta siirto oli oikein onnistunut, jopa erinomainen. Nyt hän pääsee pelaamaan lähes täydelliseksi hiotussa organisaatiossa, jossa voittamisen kulttuuri on erittäin vahva. Peliaikaakin on luvassa todennäköisesti runsaasti, kunhan Kime saa muutaman pelin alle ja kunnon jälleen kohdalleen. Ja onhan se ura nyt huomattavasti mukavampi lopettaa taistellen mestaruudesta lähes varman pudotuspelijoukkueen riveissä kuin taistellen pudotuspelipaikasta viimeiseen asti ja jääden lopulta mahdollisesti rannalle.

 

Tuomio siirrosta: Timosen siirtyminen Philadelphiasta Chicagoon oli erinomainen suomalaispuolustajan itsensä kannalta. Timonen ilmoitti jo jokin aika sitten avoimesti, että hän on Kari Jalosen käytettävissä kevään MM-kisoissa mikäli tilanne sen sallii ja Jalonen hänet mukaan haluaa. Nyt näyttäisi vahvasti siltä, että Timonen missaa MM-kisat, mutta sillä ei ole tällä hetkellä yhtään mitään väliä, vaan ainut asia mikä Timoselle merkitsee on mestaruus Blackhawksin paidassa.

 

Jokinen Bluesista Bluesiin?

 

Viimeinen suomalaissiirtyjä oli Päällikkönäkin tunnettu Olli Jokinen. Jokinen aloitti kautensa Nashville Predatorsissa jääden kuitenkin vähäiselle peliajalle. Nashvillestä tie vei hetkeksi Torontoon Maple Leafsin paitaan josta edelleen St. Louis Bluesin paitaan. Blues halusi riveihinsä pelaajan, jolla oli runsaasti kokemusta NHL:stä, ja sellaisen se todellakin sai. Jokinen on pelannut NHL:ssä yli 1200 ottelua, pudotuspeleistä kokemusta löytyy kuitenkin vain kuuden ottelun verran.

 

Bluesissa Jokisen on mahdollista saada lisää pudotuspeliotteluita vyölleen. Tämä tosin vaatisi sen, että Jokinen saisi raivattua tiensä Bluesin kokoonpanoon. Blues on pelannut OJ:n siirron jälkeen yhden ottelun, jossa Jokinen ei vielä pelannut. Bluesin yläkerta on tällä hetkellä niin laadukas, että on vaikea löytää Jokiselle tuosta paikkaa 12 pelaavan hyökkääjän joukosta ilman loukkaantumisia. 

 

Jokisen siirtoa en pidä vielä hyvänä. En niin kauan, kun Jokinen syö popcornia katsomossa kun Blues pelaa. Jokinen jo 36-vuotias pelaaja, eikä pelivuosia uran aikana ole enää kovinkaan montaa jäljellä. Suomalaishyökkääjä on kuitenkin sellaisessa kunnossa, että hän pystyisi vielä muutaman vuoden pelaamaan täysillä, jopa NHL:ssä. Se vain vaatisi sitä, että Jokinen pääsisi pelaamaan sellaisessa roolissa, jossa hän saa reilusti vastuuta. Bluesissa suurta vastuuta on tällä hetkellä turha odottaa.

 

Tästä siirrosta voi seurata se, että Jokinen lopettaa uransa katsellen katsomosta sitä, kun Blues juhlii mestaruutta. Ja jos ura ei vielä tähän kauteen päättyisi, niin ainakin NHL-uran päättyminen olisi lähellä loppua. Kukapa ensi kaudelle riveihinsä ottaisi tällä kaudella pahasti alisuorittanutta pelaajaa, joka ei ole pelannut maaliskuun ensimmäisen päivän jälkeen peliäkään? Tämähän nyt tosin on pelkkää spekulaatiota, voihan Jokinen saada näyttöpaikan Bluesissa ja pelata loistavan loppukauden. Jos näin käy, voidaan siirtoa pitää onnistuneena. Tällä hetkellä siirrossa on enemmän heikkouksia kuin vahvuuksia Jokisen kannalta.

 

Tuomio siirrosta: Tälle siirrolle ei peukku nouse. Jokinen olisi voinut pelata loppukauden Maple Leafsissa isossa roolissa, isoilla minuuteilla, ja ansaita täten ensi kaudellekin työpaikan NHL:stä. Tällä hetkellä fakta kuitenkin on se, että Jokisen kannalta todennäköisempi työpaikka ensi kaudella taitaa olla Espoon Blues kuin St. Louis Blues.

Eräs suomalainen Savonlinnassa syntynyt hyökkääjä lähti 19-vuotiaana Savonlinnasta suurempiin ympyröihin. Tämä SaPKo-kasvatti lähti Tampereelle Ilveksen paitaan, jossa irtosi ensimmäiset minuutit Liiga-ympyröissä kaudella 2002-03. Todellisen läpimurtonsa SM-liigassa tämä laitahyökkäjä teki kuitenkin 2005-06 Hämeenlinnassa HPK:n paidassa. Runkosarjassa tehot 12+31=43, pudotuspeleissä 13 ottelussa tehoin 3+9 ja kauden päätteeksi kultamitali kaulaan. Seuraava kausi oli myös hyvä, vaikkakaan ei aivan edellisen vertainen. Kauden päätteeksi pronssia kaulaan ja suunta vei kohti Helsingin Jokereita.

 

Kaudella 2007-08 suomalaishyökkäjä pelasi elämänsä kauden. 55 ottelua Jokereiden paidassa, tilastoihin tehot 28+49=77, pudotuspeleissä 14 ottelua tehoin 8+11. Valinta All Star-joukkueeseen, valinta SM-liigan parhaaksi pelaajaksi, sekä piste- ja maalipörssin voitot. Kutsu kävi huippukauden jälkeen luonnollisesti Pohjois-Amerikkaan.

 

Tässä vaiheessa voidaan paljastaa kenestä on kyse, jos se vielä jollekin voi olla epäselvää. Kyseessähän on tietenkin Ville Leino. Leino lähti Jokereista Detroitiin, jossa ensimmäinen kausi meni pääosin AHL:n puolella. Ensimmäisellä kaudella runkosarjassa 13 NHL-ottelua tehoin 5+4, pudotuspeleissä kokemusta seitsemän ottelun verran tehoin 0+2.

 

 

Seuraavaan kauteen Leino lähti suuret odotukset ja paineet niskassaan. Red Wingsissä homma ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin, tuloksena 42 ottelua tehoin 4+3 ja siirto Philadelphia Flyersiin. Flyersissä kuivahko runkosarjan loppu, 13 ottelua tehoin 2+2=4, mutta pudotuspelit olivat menestyksekkäät. 19 ottelua tehoin 7+14=21 ja Leino oli läpimurtonsa NHL:n puolella tehnyt. Seuraavalla kaudella Leino sai isompaa roolia jo runkosarjassa nakuttaen 81 ottelussa kelvolliset tehot 19+34=53. Pudotuspeleissä hän pelasi 11 ottelua tehoin 3+2=5. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä, Leinolla piti olla edessään maineikas ura NHL:n puolella.

 

Mutta kuinkas kävikään? Leino siirtyi Buffalo Sabresiin kuuden vuoden ja 27 miljoonan dollarin sopimuksella. Leinon piti olla yksi niistä pelaajista, joka nostaisi Sabresin osakkeita ylöspäin.

 

Sitä Leino ei kuitenkaan ollut. Ensimmäinen kausi ei ollut vielä aivan täysi mahalasku, 71 ottelussa syntyi tehot 8+17=25. Ensimmäiset puheet kuitenkin siitä, että pystyykö Leino tekemään itse tehoja, kun vierellä ei olekaan huipputason hyökkääjiä alkoivat. Ja eihän hän pystynyt. Toisella Sabres-kaudella vyölle kertyi loukkaantumisten takia vain kahdeksan ottelua tehoin 2+4=6, viime kaudella Leino pelasi 58 ottelua tehoin 0+15=15. Poppariosasto tuli suomalaishyökkääjälle tutuksi. Nykypäivän NHL:ssä voidaan pitää aika heikkona suorituksena sitä, jos ei mahdu Sabresissa terveenä ollessaan pelaavaan kokoonpanoon.

 

Tämän kauden alussa Leinolla ei ollut enää työpaikkaa. Hän oli alkukauden pelaamatta, kunnes KHL-seura Medvescak Zagreb hommasi suomalaishyökkääjän riveihinsä. Homman piti lähteä rullaamaan uudestaan tutun valmentajan Doug Sheddenin alaisuudessa. Ja Leino pelasikin hyvin pitkästä aikaa, 28 KHL-ottelussa taiteilija nakutti tehot 7+8=15. Loppukaudeksi tuli kuitenkin siirto Sveitsin NLA-liigaan Kloten Flyersin riveihin. Sveitsissä neljä ottelua tehoin 0+1=1 ja loukkaantuminen, jonka myötä koko loppukausi pakettiin.

 

 

Leinon nousu huipulle oli nopea. Muutama erinomainen kausi Liigassa, sen jälkeen nopeasti ylös NHL:ään, miljoonasopimus kouraan, jonka jälkeen tie vei alas vähintään yhtä nopeasti kuin muutama vuosi sitten ylös.

 

Ensi kauden osalta Leinon kuviot ovat jälleen täysin auki. NHL:ään SaPKon kasvatilla ei taida olla enää asiaa, ainakaan vielä ensi kaudella. KHL:ssä Leino antoi hyviä näyttöjä Medvescakin paidassa, mutta onko Leino itse halukas lähtemään esimerkiksi jonkun venäläisen seuran riveihin? Sabresin kanssa solmittu kuusivuotinen sopimus tuo herran taskuun sen verran dollareita, että rahan takia Leinon ei tarvitse enää työpaikkaansa valita. Jos hänellä nyt enää on hirveästi mistä valita.

 

Hurjimmat huhut kuuluivat Hämeenlinnan suunnalta. Joidenkin lähteiden mukaan HPK olisi samettikäden perässä. Vaikkakaan palkka ei olisi Hämeenlinnassa sitä, mitä se olisi missä tahansa KHL-seurassa, niin olisihan se hienoa, jos Leino lähtisi hakemaan Hämeenlinnasta uutta nostetta uralleen. Sieltä mistä kaikki aikoinaan alkoi.

 

 

Ville Leino on vasta 31-vuotias. Uuden nousun tekeminen on vielä täysin mahdollista. Kovinkaan montaa mahdollisuutta suureksi pettymykseksi leimattu Leino ei kuitenkaan tule enää saamaan. Suomalaishyökkäjän on tehtävä fiksuja ratkaisuja tulevaisuutensa suhteen, mikäli hän vielä huipulle mielii. Taiteilijaluonne tarvitsee ympäristön jossa hän voi toteuttaa itseään, paikan missä hän pääsee pelaamaan isossa roolissa. Leino tarvitsee nyt onnistumisia, jotka ruokkivat häntä eteenpäin. Ensin täytyisi kuitenkin löytää se pelipaikka jostain ensi kaudeksi.

 

Onko loukkaantumishuolien kanssa painivasta Leinosta enää nousemaan huipulle? Minä väitän, että on.

Ville Nieminen ilmoitti tänään torstaina Ilta-Sanomille lopettavansa uransa tähän kauteen. Huhtikuussa 38 vuotta täyttävä Nieminen tunnetaan värikkäänä persoonana, joka on aina jättänyt kaukaloon kaikkensa. "Nemon" lopettamispäätös on merkittävä uutinen varsinkin jääkiekkoilevalle Suomelle, mutta myös kansainvälisesti.

 

Niemisen ura tulee päätökseensä Rauman Lukon riveissä, minne hän täksi kaudeksi siirtyi kasvattajaseurastaan Tampereen Tapparasta. Monelle tamperelaiselle jääkiekkoa seuraavalle Niemisen päätös siirtyä Lukkoon uransa loppuvaiheilla oli kova pala purtavaksi, ja moni olisi varmasti toivonut että tämän rääväsuunakin kaukalossa tunnetun kiekkopersoonan pelaajaura olisi tullut päätökseensä nimenomaan Tappara-paidassa. Näin ei kuitenkaan käy.

 

Nieminen on voittanut urallaan jo sen kaikkein tavoitelluimman, eli Stanley Cupin. Kaudella 2000-01 Nieminen pelasi Colorado Avalanchen paidassa 50 ottelua tehden tehot 14+8 ja pudotuspeleissä otteluita vyölle kertyi 23 ja pisteitä näissä otteluissa hän nakutti 4+6. Kauden päätteeksi käsille nousi Stanley Cup. Tämän lisäksi Nieminen on voittanut urallaan olympiahopeaa (2006 Torinossa) sekä kaksi SM-hopeaa. Maajoukkuepaidassa Nieminen ei tule ainakaan pelaajana tuota hopeamitalia kirkkaampaa mitalia voittamaan, mutta tuon SM-hopean kiillottaminen kultaiseksi on vielä kerran mahdollista. Lukko on tällä hetkellä runkosarjassa neljäntenä ja vahvasti matkalla kohti pudotuspelejä.

 

Nieminen ehti urallaan SM-liigan, NHL:n ja AHL:n lisäksi vaikuttaa myös Ruotsissa Allsvenskanissa sekä Venäjällä KHL:ssä. Nieminen on yksi niistä harvoista suomalaispelaajista, joka on tahkonnut AHL:ssä yli 200 ottelua (243) ja sitä kautta raivannut tiensä kovalla työllä NHL-kaukaloihin.

 

Nieminen on aina ollut melko jäähyherkkä pelaaja. Liigauransa aikana Nieminen on saanut jäähyjä 655 minuutin edestä, pelattuja otteluita hänellä on 356. Kun kaukalossa mennään suurella tunteella niin välillä läikkyy yli. Se on täysin inhimillistä. Ja vaikka Tampereelta kotoisin oleva hyökkääjä ei olekaan kaukalossa se pidetyin vastustaja, on hän kuitenkin ympäri Suomea erittäin pidetty kiekkopersoona.

 

 

Kauden tunteellisin ottelu luvassa ensi viikolla

 

Lukko matkustaa Tapparan vieraaksi ensi perjantaina pelattavaa otteluun. Tuossa ottelussa Nieminen pelaa tamperelaisyleisön edessä viimeistä kertaa, elleivät joukkueet sitten kohtaa toisiaan pudotuspeleissä. Tunteet ovat varmasti pinnassa puolin ja toisin, luvassa on varmasti hieno tapahtuma.

 

Niemisen lopettamispäätöstä voidaankin pitää herran viimeisenä palveluksena kasvattajaseuralleen. Nemon viimeinen ottelu Hakametsässä, viimeinen ottelu Tapparaa vastaan runkosarjassa, on varmasti sellainen markkinointivaltti Tapparalle, että Hakametsän lehterit saadaan viimeistä penkkiä myöten täyteen.

 

Tuo ottelu tulee takuulla olemaan ainakin Niemiselle ja tamperelaisyleisölle kauden tunteellisin ja mieleenpainuvin kamppailu. Aivan sama mitä kentällä tapahtuu ja mitkä lukemat tulostaululla ovat ottelun jälkeen. Ville on tullut viimeisen kerran kotiin.

 

 

Mestarien Liigan pudotuspelivaihe polkaistiinn käyntiin tiistaina kahdella ottelulla. PSG kohtasi kotonaan Chelsean ja Shaktar Bayern Münchenin. Keskiviikkona Basel pelaa kotonaan FC Portoa vastaan ja Schalke saa vastaansa loukkaantumishuolien kanssa painivan Real Madridin.

 

Schalkelle Realin loukkaantumishuolet tarkoittavat kaikkien aikojen mahdollisuutta edetä seuraavalle kierrokselle. Joukkueet kohtasivat viime kaudellakin UCL:n pudotuspelivaiheen ensimmäisessä osassa, tuolloin Real meni jatkoon yhteismaalein 9-2 (1-6, 3-1). Tuolloin lähtökohdat tosin olivat erilaiset, Real pääsi lähtemään otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Onko Schalkesta haastamaan madridilaisseura nyt, kun Los Blancosin riveistä puuttuu Luka Modric, Sergio Ramos, James Rodriguez, Sami Khedira ja mahdollisesti myös Fabio Coentrao sekä Marcelo

 

Loukkaantumislista on pitkä ja nimekäs. Mutta kokoonpanosta löytyy osaamista tästäkin huolimatta. Cristiano Ronaldon, Gareth Balen, Karim Benzeman ja kumppanien pitäisi olla täydessä pelikunnossa. Mutta fakta kuitenkin on se, että Ramosin puuttuminen puolustuslinjasta ja Modricin sekä Rodriguezin puuttuminen keskikentältä jättävät Realin kokoonpanoon ison aukon. Toni Kroosin rooli keskikentällä nousee todella suureksi, vaikka Isco, Illaramendi ja muut antavatkin ihan hyvin tukea. Real näytti olevan todella haavoittuvainen Madridin paikallisottelussa kun Atletico voitti sen tylysti 4-0, eikä sen kokoonpano todennäköisesti tuosta ottelusta tule kovinkaan paljoa muuttumaan.

 

Pystyykö Schalke käyttämään tilaisuuden hyväkseen? On lienee sanomattakin selvää, että sen on onnistuttava täydellisesti keskiviikkona ja saatava tästä ottelusta hyvä tulos. Toisessa osaottelussa Madridissa urakka tulee muuten olemaan ylitsepääsemätön. 

 

Schalken kannalta valitettavaa on se, että Realin suurimmat menetykset ovat nimenomaan keskikentällä ja puolustuksessa. Hyökkäys sillä on kuitenkin edelleen totutun vahva. Schalkelle maalinteko on ollut ajoittain tällä kaudella vaikeaa. 

 

Tärkeintä Schalken mahdollisuuksien kannalta on pitää Real mieluiten nollilla keskiviikkona. Tulokset kuten 1-0 tai 2-0 antaisivat sille loistavat lähtökohdat toiseen osaotteluun, 2-1- tai 1-1-tulokset olisivatkin sitten huomattavasti heikompia. Real tulee nimittäin todennäköisesti saamaan toiseen osaotteluun tärkeitä miehiään takaisin kokoonpanoon. Yhden maalin takaa-ajoasema ei olisi mitään jos Real saisi alleen vierasmaalin.

 

Mutta onko spekulointi Schalken mahdollisesta jatkopaikasta, tai edes hyvästä ottelusta keskiviikkona täysin turhaa, pystyykö Real nappaamaan rutiininomaisen voiton vierasnurmella poissaoloineenkin? Saattaa pystyäkin, mutta spekulaatio ei ole koskaan turhaa, eikä varsinkaan tässä tapauksessa. Schalkesta löytyy maalintekovoimaa runsaasti, Klaas-Jan Huntelaar on paukuttanut Bundesliigassa tällä kaudella seitsemän kaappia, Eric Maxim Choupo-Moting on osunut yhdeksän kertaa. Taustatukea antamassa on myös muun muassa Kevin-Prince Boateng. Tulivoimaa löytyy siis myös kotijoukkueelta, eikä se luonnollisesti ole ollenkaan huono asia, varsinkin kun muistetaan edelleen Realin puolustuspään loukkaantumishuolet.

 

Kun pudotuspelivaiheen otteluparit julkaistiin, ajateltiin Realin marssivan tästä parista helposti rutiinilla jatkoon. Ennakkosuosikkina se tähän ottelupariin toki lähtee loukkaantumisista huolimatta, siitä ei ole epäselvyyttä. Mutta Schalkella on ehdottomasti paremmat mahdollisuudet yllätyksen järjestämiseen kuin viime vuonna, ja paremmat mitä niiden ajateltiin vielä muutama viikko sitten olevan. 

Summa summarum, on edelleen erittäin todennäköistä, että pudotuspelivaiheen seuraavalle kierrokselle tästä parista jatkaa Real Madrid. Saksalaisseura Schalkella on kuitenkin hyvät asetelmat lähdettäessä keskiviikon otteluun, ja pelaamalla hyvän ottelun, se petaa itselleen paremmat lähtökohdat toiseen osaotteluun. Schalke tarvitsee ensimmäisestä osaottelusta voiton, se on selvää. Ero saisi mieluiten olla enemmän kuin yksi maali ja Real saisi jäädä maaleitta. Jos näin kävisi, olisi kaikki vielä auki.

Tämän vuoden Mestarien liigassa on saatu lohkovaihe taputeltua alta pois ja ensimmäisen pudotuspelikierroksen parit ovat selvillä. Onkin hyvä tehdä pieni katsaus menneeseen, mitkä olivat lohkovaiheen parhaat onnistumiset ja mitkä taas pahimmat floppaukset.

 

 
TOPIT:


1.Real Madrid
Oli aivan käsittämättömän kova läpi lohkovaiheen. Ei ollut pulassa kummassakaan ottelussa Liverpoolia vastaan, nappasi tarvittavat voitot Ludogoretsistä ja voitti rutiinilla kummatkin ottelut Baselia vastaan. Ainut joukkue tämän vuoden UCL:ssä, joka ei menettänyt pistettäkään. Maalisuhde murskaava 16:2. Viime vuoden UCL-mestari on iskussa. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan asettuu Schalke.


2.Manchester City
Teki hienon nousun kivikovassa E-lohkossa. Cityllä oli ensimmäisen neljän ottelun jälkeen vain kaksi pistettä, nappasi kuitenkin uskomattoman nousun seurauksena kotonaan kolme pistettä Bayern Müncheniltä ja lohkon päätösottelussa kävi ryöstöretkellä AS Roman vieraana. Upea taistelu pudotuspeleihin, ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Barcelona.

 

3.Luiz Adriano
Tiesitkö muuten, että Luiz Adriano nappasi itselleen lohkovaiheen maalikuninkuuden? Shaktarin hyökkääjä paukutti lohkovaiheen aikana Shaktarin 15:sta maalista yhdeksän. Toiseksi maalipörssissä sijoittui Lionel Messi kahdeksalla osumallaan. Oli yksin suurin syy Shaktarin jatkopaikalle. Riittääkö Shaktarin ja Adrianon puhti pudotuspeleissäkin, kun vastaan asettuu Bayern München?


4.Basel
B-lohkon piti olla Real Madridin ja Liverpoolin näytöstä. Näiden seurojen piti ratkaista lohkon jatkopaikat ja lohkovoitto. Baselissa oltiin kuitenkin eri mieltä. Voitti kotonaan Liverpoolin 1-0, venyi Englannissa 1-1-tasapeliin ja ansaitsi lopulta jatkopaikan kahden pisteen erolla Liverpooliin. Näytti kaikille, Ludogorets-tappiosta huolimatta on mahdollista edetä Mestarien Liigan pudotuspelivaiheeseen. Pelaa FC Portoa vastaan ensimmäisellä kierroksella, kaikki mahdollisuudet edetä tästäkin jatkoon.


5.Aaron Ramseyn kanuuna
Arsenalin Ramsey vastasi ehkä jopa koko lohkovaiheen komeimmasta maalista Galatasarayta vastaan pelatussa ottelussa. Pamautti kaukaa volleystä pallon yläkulmaan, eikä jättänyt Sinan Bolatille mitään mahdollisuuksia. Katso itse video tästä!


FLOPIT:


1.Liverpool
Vaikka Basel olikin suuri onnistuja, niin kyllähän Baselin jatkopaikka oli suuresti Liverpoolin ansiota. Pool ei onnistunut voittamaan Baselia kertaakaan, ja tasapeli Ludogoretsiä vastaan kruunasi englantilaisten heikon lohkovaiheen. Urakka jatkuu kuitenkin Eurooppa-liigassa Besiktasia vastaan.


2.Galatasaray
Pelasi C-lohkossa Dortmundin, Arsenalin ja Anderlechtin kanssa. Sai yhden ainoan pisteen koko lohkovaiheen aikana, se tuli avausottelun 1-1-tasapelistä Anderelechtiä vastaan. Eihän Galatasaraylta mitään taikatemppuja odotettukaan, mutta tämä suoritus oli sille todellinen pohjanoteeraus. Onnistui tekemään vain neljä maalia kuudessa ottelussa. Maalisuhde 4:19.


3.Galatasarayn fanit
Turkkilaisseuran fanit eivät myöskään olleet tyytyväisiä joukkueensa otteisiin. Dortmund vieraili Turkissa 22.10. jolloin Galatasarayn fanit hyökkäsivät saksalaisseuran fanien kimppuun. Tapahtuma tallentui myös videolle, ja sen voit katsoa tästä. Ei näin, ei todellakaan näin.


4.BATE
Eihän tältä valko-venäläisseuralta mitään ihmetekoja odotettu, mutta silti sen suoritus alitti kaikki odotukset. Lohko ei lopulta ollut mitenkään erityisen kova (FC Porto, Shaktar, Athletic Bilbao), mutta Bate ei saanut kuudesta ottelusta kuin ainoastaan kolme pistettä 2-1-kotivoitolla Bilbaosta. Teki tuossa ottelussa lohkovaiheen ainoat maalinsa, maalisuhde surkea 2:24. 


5.Hulk
Zenitin brassihyökkääjä ei ollut aivan parhaimmillaan lohkovaiheessa. Pelasi ensimmäisessä ottelussa 85 minuuttia, lopuissa otteluissa pelasi täydet 90 minuuttia, mutta ei saanut kuitenkaan maalitiliään auki. Zenit jäi lopulta lohkossaan kolmanneksi ja jatkaa siis urakkaansa Eurooppa-liigassa. Nähtäväksi jää, saako kovalaukauksinen Hulk maalihanojaan auki UEL:ssä.

 

Pari viikkoa sitten käynnistynyt tenniskauden ensimmäinen Grand Slam-turnaus Australian avoimet saapuu päätökseensä huomenna. Finaalissa turnauksen ennakkosuosikki, serbialainen Novak Djokovic kohtaa hyvän turnauksen pelanneen britin Andy Murrayn

 

Pelaajien tiet finaaliin

 

Novak Djokovic

(kerroin 1,40 - tästä kertoimiin)

Djokovicin urakka turnauksessa on ollut melko helppo. Ensimmäiset neljä ottelua menivät kuten pitikin, Djokovic ei hävinnyt näissä erääkään. Viidennessä ottelussa vastaan asettui kanadalaisjätti Milos Raonic, jonka piti olla jo ihan kelpo mittari serbille. Mitä vielä, Djokovic voitti ensimmäisessä erän Raonicia vastaan tie-breakissa, toisessa erässä "Nole" mursi kovasyöttöisen Raonicin syötön kertaalleen voittaen erän 6-4, kolmannessa Djokovic onnistui syötönmurrossa kahdesti ja voitti ottelun lopulta suoraan 3-0 (7-6 (5), 6-4, 6-2).

 

Semifinaali olikin Djokovicille aivan erilainen kuin aiemmat ottelut turnauksessa. Vastaan asettui sveitsiläinen Stanislas Wawrinka, joka voitti turnauksen vuosi sitten. Djokovic voitti ensimmäisen erän hallitsevaa mestaria vastaan lukemin 7-6 (1), toisessa Wawrinka oli vahvempi lukemin 3-6. Kolmas erä meni jälleen serbialaiselle lukemin 6-4. Wawrinka kokosi itsensä vielä kertaalleen vieden ottelun viidenteen erään erävoitolla 4-6. Viides erä oli kuitenkin täydellistä Djokovicin näytöstä; Djokovic antoi Wawrinkalle ainoastaan kaksi murtopalloa koko erässä, sai itse yhteensä neljä murtopalloa joista käytti kolme, erän loppulukemat tylysti 6-0, Djokovic finaaliin lopulta lukemin 3-2 (7-6 (1), 3-6, 6-4, 4-6, 6-0).

 

 

Andy Murray

(kerroin 2,85 - tästä kertoimiin)

Jos Djokovicin tie finaaliin oli helppo, niin ei vaikeaa ollut myöskään toisella finalistilla Murraylla. Kolme ensimmäistä ottelua Murray hoiti odotetusti puhtaasti nollille, neljännessä vastaan asettui ensimmäinen haaste, Grigor Dimitrov. Dimitrov pystyi kiusaamaan Murrayta vain hieman, britti ei kuitenkaan ollut millään muotoa hädässä missään vaiheessa vaan eteni jatkoon vakuuttavasti lukemin 3-1. Seuraavassa ottelussa vastaan asettui hieman yllättäen australialainen Nick Kyrgios, josta ei kuitenkaan ollut vastusta kokeneelle Murraylle vaan nuorukainen jäi totaalisesti finaaliin lopulta edenneen Murrayn jalkoihin. Lukemat kirjattiin Murraylle 3-0 (6-3, 7-6 (5), 6-3).

 

Semifinaaleissa vastaan asettui sitten tšekki Tomas Berdych. Vaikean avauserän jälkeen Murray meni tässäkin ottelussa menojaan. Ensimmäisen erän Berdych onnistui kääntämään itselleen tie-breakin jälkeen lukemin 7-6 (6), tämän jälkeen oli Murrayn vuoro astua esiin. Toinen erä Andylle 0-6, kolmas 3-6 ja neljäs erä 5-7. Loppulukemat 1-3 (7-6 (6), 0-6, 3-6, 5-7) ja Murray vakuuttavasti finaaliin.

 

 

Itse finaalista

Kaksiviikkoinen GS-turnaus on pelaajalle aina raskas, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Murray saa jonkin verran etua siitä, että hän pelasi semifinaalinsa Berdychiä vastaan jo torstaina, Djokovicin ja Wawrinkan välinen semifinaali pelattiin perjantaina. Murray saa siis ennen finaalia yhden lepopäivän vastustajaansa enemmän, joka näkyy palautumisessa. Mitään valtavaa etua britti ei tästä kuitenkaan luonnollisesti saa, sillä kyllähän myös Djokovic ehtii kahden lepopäivän aikana palautua hyvin. 

 

Finaalista on tulossa erittäin mielenkiintoinen. Djokovic oli viime kaudella hallitsevin pelaaja ATP-kiertueella, Murraylle viime kausi taas oli todella vaikea ja loukkaantumisten sävyttämä. Tämä vuosi lähti kuitenkin Andylla mainiosti käyntiin, eikä hän ole hävinnyt ainuttakaan ottelua koko kalenterivuoden aikana. Viime vuoden lopulla runsaasti otteluita hävinnyt Murray lähti Australian avoimiin allaan kaksi turnausvoittoa.

 

Pelaajat kohtasivat toisensa edellisen kerran 3.1. Abu Dhabissa. Tai näin oli ainakin tarkoitus. Murray kuitenkin finaalista vapaataipaleen, kun Djokovic ei kyennyt ottelussa pelaamaan. Australian avoimissa Djokovic on näyttänyt kuitenkin olevansa jälleen täydessä kunnossa.

 

Nämä 27-vuotiaat herrasmiehet ovat kohdanneet toisensa ATP-tasolla 23 kertaa. Voitot näistä kohtaamisista ovat Djokovicille 15-8. Edellisestä kymmenestä ottelusta Djokovic on vienyt seitsemän. Alustoista kovapohjainen on kuitenkin ollut Murraylle se, jossa hän on pystynyt tällä hetkellä ATP-listan kärjessä olevaa Djokovicia parhaiten haastamaan. Esimerkiksi massakentällä pelattaessa Murray ei ole onnistunut voittamaan Djokovicia kertaakaan.

 

Kummallakin syöttöjen palauttaminen on ollut turnauksessa huipputasoa. Syöttämisessäkään ei ole juuri moitittavaa ollut. Murrayn on pystyttävä huomenna Suomen aikaa kello 10:30 alkavassa finaalissa pitämään Djokovicin painava rystylyönti kurissa. Lisäksi Djokovic pitäisi saada pois takarajan tuntumasta, jossa hän on parhaimmillaan. Jos Nole pääsee viljelemään rystylyöntiään takarajan tuntumasta, on Murray pahassa pulassa. Se on nähty jo liian monta kertaa.

 

Nähtäväksi jää, kuinka viime aikoina erinomaisesti pelannut Murray pystyy pitämään ajatuksensa koossa mahdollisesti pitkässä ja hermoja raastavassa ottelussa. Djokovic lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta paremmista lähtökohdista otteluun lähtee altavastaaja Murray. Murrayn voitolle tarjotaan maukasta kerrointa 2.85, kohteelle Murray +3,5 peliä saa myös lähes kahden kerrointa. Näistä kohteista voi hakea lisäjännitystä muutenkin jännittävän finaaliin!

 

Huomenna sunnuntaina kello 10:30 alkaen ratkotaan kuka vie kauden ensimmäisen Grand Slamin nimiinsä!

 

 

Huikea alkukausi, valinta NHL:n viikon tähdistöön, matkalla kohti lähes 80 pisteen kautta, jonka jälkeen täydellinen hyytyminen. Kenestä on kyse?

 

No kenestäpä muustakaan, kuin St. Louis Bluesin suomalaishyökkääjästä Jori Lehterästä. Helsingissä syntynyt 187-senttinen Lehterä on tehnyt tällä kaudella jo komeat tehot 9+21, joka sinällään on jo hyvä saavutus. Mutta Lehterän kohdalla 30 pistettä 46 pelatun ottelun jälkeen on pienoinen pettymys. Varsinkin kun muistetaan millaisen alkukauden hän pelasi. 

 

Jotain Lehterän vireestä tällä hetkellä kertoo se, että Lehterä nakutti tehot 7+14 ensimmäisen 22 ottelun aikana. Tämän jälkeen Lehterä on pelannut 24 ottelua tehden näissä vaatimattomat 2+7. Tällä hetkellä "Jorsti" seilaa neljän ottelun pisteettömässä putkessa. Mitä ihmettä alkukauden kuumimmalle suomalaiselle tapahtui? 

 

Alkukauden kuumin ketju Jaden Schwartz-Lehterä-Vladimir Tarasenko hajotettiin jo jokunen aika sitten. Ylivoimalla tuo ketju on kuitenkin koossa tuollaisenaan. Tällä hetkellä Lehterä pelaa samassa ketjussa Patrik Berglundin ja Tarasenkon kanssa. Tuosta ketjusta ainoastaan Tarasenko on jatkanut pistetehtailuaan, Berglund on ollut pisteiden valossa pimennossa koko kauden ajan. Kuinka on mahdollista, että samassa ketjussa ja samassa ylivoimassa Lehterän kanssa pelaava Tarasenko jatkaa pistetehtailuaan mutta Jori jää pisteittä?

 

Viime aikoina Lehterä on ollut pimennossa muutenkin kuin pisteiden valossa. Alkukauden aikana hän teki kovasti töitä, taklasi, blokkasi, raastoi. Tällä hetkellä Lehterä on kuin varjo entisestään. Lehterä ei erotu kentällä enää juuri mitenkään, ei taklaamalla, ei blokkaamalla, eikä myöskään kiskomalla paidan helmaansa maalin jälkeen. Toisin kuin KHL:ssä, NHL:ssä täytyy jokaisen pisteen eteen tehdä valtavasti töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi. KHL-kausina Lehterän pelaaminen näytti helpolta, hän liukui ja taiteili ja tulosta tuli. Tämä nyt on aivan pelkkää spekulointia ja arvailua, mutta voiko asia yksinkertaisesti olla niin, että NHL:n raskaampi pelityyli imi Lehterästä mehut alkukaudella? 

 

Suurin syy Lehterän vaikeuksiin tällä hetkellä löytynee kuitenkin miehen korvien välistä. Lehterä on tunnetusti taiteilijasielu, joka elää pisteistä. Kun pisteitä ei tule, paineet miehen pään sisällä kasvavat ja peli menee väkinäiseksi. Lisäksi Lehterä on jostain kumman syystä vähentänyt laukaisumääräänsä reilusti. Ensimmäisen 23 ottelun aikana Jorsti jäi laukauksitta vain kahdessa ottelussa. Näissä otteluissa laukauksia kertyi yhteensä 45 kappaletta. Tämän jälkeen Lehterä on laukonut 23 ottelussa 28 kertaa, laukauksettomia otteluita hänelle on kertynyt seitsemän. Maalintekohan tunnetusti on hieman vaikeampaa jos laukauksia ei kerry. 

 

Lehterän on löydettävä sama vire ja halu tekemiseen, mikä hänellä oli alkukaudesta. Jos sitä ei löydy, niin voidaan sanoa Jorin olevan väärässä paikassa. Tällä hetkellä Bluesilla ei ole suomalaisen palveluksille mitään käyttöä, Lehterä nimittäin on niitä pelaajia joilta tulosta odotetaan. NHL:ssä tulokset vaativat sitä, että pelaaja on valmis tekemään töitä valtavasti niiden eteen. Tällä hetkellä Lehterä ei siihen tunnu olevan valmis. 

 

Twitterissä on saanut läpi kauden lukea erinäisten jääkiekkofanaatikkojen twiittejä siitä, kuinka suomalaishyökkääjä Teemu Pulkkinen ansaitsisi paikan NHL:n puolella. Red Wingsin koko organisaatio ehdittiin haukkua maanrakoon, kunnes Tomas Jurco loukkaantui ja 33 ottelussa AHL:n puolella tehot 20+19 tehnyt Pulkkinen sai mahdollisuuden näyttää kykynsä ylhäällä. Nyt Pulkkinen on pelannut viisi ottelua ylhäällä ja kovin hiljaista on meno ollut - niin "Pululla" itsellään kuin myös Twitterissä asiasta meuhkanneilla. 

 

Ensinnäkin, Red Wingsin organisaatio on nuorelle ja lupaavalle pelaajalle loistava paikka kasvaa, vaikka sitä peliaikaa ei heti ylhäällä tulisikaan. Toisekseen, ilman Jurcon loukkaantumista ei Pulkkiselle yksinkertaisesti löytynyt oikeanlaista roolia NHL:n puolelta, vaikka mies kuinka nakuttikin AHL:ssä huipputehoja. Fakta on kuitenkin se, että pelaajan on huomattavasti parempi kasvaa ja kehittyä AHL:ssä isossa roolissa, kuin pelata NHL:n puolella jämäminuutteja nelosketjussa - varsinkin kun Pulkkisen pelityyli ei nelosketjuun sovellu. Kolmeen hyvin toimineeseen kärkiketjuun Pulkkisella ei ollut ennen Jurcon loukkaantumista mitään asiaa.

 

Pulkkisella on tältä kaudelta allaan kokemusta Red Wingsin kokoonpanosta viiden ottelun verran. Saavutuksena muutama vaarallinen paikka vastustajan päädyssä, muutamia harkitsemattomia ratkaisuja joista on seurannut vaarallisia maalintekopaikkoja vastustajalle, tehot 0+0 ja +/- -tilastoon lukema -1. Ja kappas vain, Red Wingsin organisaation lyttääjät ja Pulkkisen ylistäjät ovat kummallisesti hiljentyneet. Viime kaudella Pulkkinen pääsi kokeilemaan siipiään ylhäällä kolmen ottelun verran, näistä ainut muisto on yksi kahden minuutin rangaistus. 

 

Pulkkinen näyttäisi päällisin puolin olevan täysin valmis NHL:n vauhtiin. Luistin liikkuu, fysiikassa on kehitettävää, mutta kyllä sillä pärjää ja laukaus on erinomainen. Ylivoima-aikaakin on nyt kertynyt. Miten AHL:ssä erinomaisesti esiintynyt pelaaja ei kuitenkaan saa hanojaan auki ylhäällä?

 

Tähän kysymykseen ei varmaan kenelläkään ole yhtä oikeaa vastausta. Pulkkiselle on ladattu valtavat odotukset, joka varmasti luo paineita miehelle itselleen. Ja kun onnistumisia ei tule, paineet vain kasvavat kasvamistaan. Toinen mahdollinen syy tehottomuudelle Red Wingsin paidassa on se, ettei käytännössä valmiiseen joukkueeseen kesken kauden tuleminen ole kenellekään helppoa. Ylivoimalla Pulkkisen rooli on lähes samanlainen kuin AHL:n puolella Grand Rapids Griffinsinkin paidassa, mutta kaikki neljä muuta kaveria ovat kuitenkin erilaisia pelaajia kuin hänen ketjukaverinsa farmin puolella. 

 

Pulkkinen on yksi niistä lukuisista lupaavista Red Wings-pelaajista, jotka tulevat varmasti tulevaisuudessa nousemaan tärkeiksi pelaajiksi Red Wingsille. Tällä kaudella vantaalaislähtöisen hyökkääjän on kuitenkin tyydyttävä Jurcon paikkaajan rooliin, Jurcon tervehtyessä tie vie melko varmasti takaisin AHL:ään. Tämä on Pulkkisen ja Red Wingsin kannalta ainut oikea ratkaisu, eikä Pulkkisen fanien kannata tilanteesta huolestua. Pulun aika tulee vielä, se aika ei vain ole vielä tällä kaudella. Ensi kaudella Pulkkinen saanee olla alusta asti Red Wingsin mukana, jolloin tuloksenkin voidaan odottaa olevan täysin erilaista. 

 

Teemu Pulkkinen on siis valmis NHL:ään. Red Wings on kuitenkin valmis Teemu Pulkkiselle aikaisintaan ensi kaudella.

 

Kello on 02:30 aamuyöllä Suomen aikaa. Herätyskelloni soi ja pomppaan välittömästi ylös. Pukeudun ja siirryn olohuoneeseen sohvalleni nessupaketti kädessäni. 

 

Koko sosiaalinen media tuntuu olevan valveilla. Twitterissä seuraajani puskevat twiittejä huomattavasti kovemmalla tahdilla kuin tavallisen NHL-kierroksen aikaan, eikä itse show ole vielä edes alkanut. Tähän se päättyy. Suomalaiset kiekkofanit ovat hereillä, kohta on tullut aika. On tullut aika nostaa numero kahdeksan Honda Centerin kattoon. Suurimman suomalaisen maalintekijän Teemu Selänteen ura saa arvoisansa lopun. 

 

Kello lähestyy kolmea ja Viasatin lähetys siirtyy Anaheimiin ja Honda Centeriin. Yleisö osoittaa suosiotaan Finnish Flashille ja salamavalot välkkyvät kovalla tahdilla. On aika ottaa sisään itse juhlakalu. 

 

Edessä oli noin tunnin verran silkkaa juhlaa. Tunteikkaita puheita entisiltä pelikavereilta, Ducksin organisaation jäseniltä, kylmiä väreitä aiheuttava tribuuttivideo sekä juhlan lopuksi kasipaidan nostaminen ensimmäisenä jäädytettynä paitana kattoon. 

 

Huikeat 1451 runkosarjaottelua ja käsittämättömät 1457 (684+773) NHL:ssä. Pudotuspeleissä 130 ottelua tehoin 44+44=88. Uran kruununa tietenkin Stanley Cupin voittaminen Anaheim Ducksin riveissä. Näistä asioista on Teemu Selänteen NHL-ura tehty. Tähän lisäksi vielä hienoja muistoja ja upeita suorituksia Suomen väreissä. Jokainen kiekkofani muistanee kuinka Selänteen uskomaton maajoukkueura sai kruununsa Sotshin olympialaisissa Suomen voitettua pronssiottelussa USA:n hienosti lukemin 5-0. 

 

Selänteen ura oli ainutlaatuinen. Tulokkaiden maaliennätys (76 maalia) NHL:ssä on ennätys, jota ei todennäköisesti tulla koskaan rikkomaan. Tähän kylkeen muutama maalipörssin voitto NHL:ssä, olympialaisissa ja MM-kisoissa. Siinä on jo muutamia argumentteja sille, mistä syystä Selänne on se kaikista suurin, kaikista paras suomalainen maalintekijä jääkiekossa koskaan. 

 

Selänne pelasi viimeisen runkosarjaottelunsa keväällä 2014, kun Ducks kohtasi Avalanchen Anaheimissa. Selänne valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi ja ottelun jälkeen yleisö osoitti Teukalle suosiotaan muutaman minuutin ajan. Nuo hetket jäällä ovat jokaisen suomalaisen kiekkofanin muistissa. 

 

Vaikka Selänteen viimeinen runkosarjaottelu aiheuttikin jo itsessään suuria tunteita ja uran loppuun osasi varautua, olivat yölliset hetket Anaheimissa televisionkin välityksellä ainutlaatuisia. Itse kukin sai pyyhkiä kyyneleitä silmistään viimeistään kellon lyödessä neljä. Paita oli katossa, ura oli viimeistään nyt paketissa. Huikeat suoritukset jäävät historiaan, ja Teemu pääsee nauttimaan eläkepäivistään. Enää ei tule hieman vitsiksikin muodostunutta "one more year"-lausetta Selänteen suusta.

 

Se oli nyt lopullisesti siinä. Kiitos Teemu #8!

 

 

 

 

Suomikiekkoa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Futista koko viikonlopun yli, helminä Barcelona - Atletico Madrid ja Roma - Lazio. NFL:n pudotuspelit ja Teemun paidan nostaminen Honda Centerin orsille. Kyllä taas urheilufanin kelpaa viettää viikonloppua. Enää tarvitsee vain mennä kauppaan ja ostaa eväät matsien mukaan. 

 

Laitoimme myös pystyyn ilmaisen veikkauskisan, jossa voit voittaa osuuden 1000€ palkintopotista (voittajalle 400€). Pääset täyttämään oman kuponkisi alla olevasta linkistä:

 

Kuponki: Jätettävä viimeistään 10.1. klo. 14.45.

 

 

 

Vuosi 2014 lähenee loppuaan. Tenniskausi saatiin päätökseen jo jokunen aika sitten, ja uusi kausi kolkuttaa jo ovella. Ennen uuden kauden alkua on hyvä käydä läpi menneen kauden parhaat onnistujat ja pahimmat epäonnistujat. 

 

TOPIT:

 

1.Novak Djokovic

Ykkönen on aina ykkönen. Aloitti kauden 2014 ATP-listan sijalla kaksi, lopetti sen sijalla yksi. Ollut rankingin piikkipaikalla 7.7.2014 lähtien, eikä haastajia näy lähimaillakaan. Suurin haastaja Rafael Nadal oli suuren osan kaudesta loukkaantuneena, joka on osasyy Djokovicin dominoinnille. Jopa ärsyttävän tasaista suorittamista läpi kauden.

 

2.Kei Nishikori

Yksi kauden valopilkuista. Aloitti kauden sijalla 17, kävi heikoimmillaan aina sijalla 21 asti, lopetti kuitenkin kauden listan vitosena. Voitti neljä turnausta, pääsi US Openissa aina finaaliin asti. Ikää vasta 25 vuotta, potentiaalia nousta jopa ATP-listan piikkipaikalle tulevaisuudessa. Korvaa pienikokoisuuttaan ja voiman puutetta paljon taidoillaan ja hyvällä liikkeellään.

 

3.Ivo Karlovic

Vielä se vanha vaan jaksaa painaa nuorempiensa seassa. Aloitti kautensa ATP-listan sijalla 77, nousi loppukauden aikana komeasti aina sijalle 27 asti. Kroatialaisjätti pelasi ajoittain jopa koko uransa parasta tennistä. Ikää on kuitenkin jo 35 vuotta, eikä pelivuosia Karlovicilla ole enää kovinkaan montaa edessä.

 

4.Feliciano Lopez

Espanjalainen Lopez häkellytti, ihastutti ja vihastutti läpi kauden. Aloitti kauden ATP-listan sijalla 40, aloittaa uuden kauden sijalla 17. Vasemmalta pelaava Lopez omaa loistavan syötön ja se tuntui olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin hänen urallaan. Lopezillakin ikää on jo 33 vuotta, eikä pelivuosia ole enää montaa jäljellä. Pystyykö nousemaan TOP10:een?

 

5.Grand slam-turnaukset

Vuoden 2014 grand slam-turnauksissa riitti mielenkiintoa turnaus toisensa jälkeen. Jokaiseen turnaukseen saatiin yllättäen eri voittaja, Australiassa voiton nappasi Stan Wawrinka, Ranskassa voiton vei tuttuun tapaan Rafael Nadal, Wimbledonin herruus meni Novak Djokovicille ja US Openin voiton itselleen nappasi kaikkien yllätykseksi Marin Cilic. Erittäin mukavaa ja tervetullutta vaihtelua!

 

HUOM! Kauden aikana sijalta kuusi sijalle kaksi noussut sveitsiläispelaaja Roger Federer kuuluu ehdottomasti myös kauden toppeihin. Federeriltä jäi kuitenkin se kirkkain eli GS-voitto puuttumaan, joten TOP5-listalle ei tämän 33-vuotiaan sveitsiläisen rahkeet riittäneet.

 

FLOPIT:

 

1.Andy Murray

Brittiläinen Murray aloitti kautensa sijalla neljä. Kausi päättyi kuitenkin sijalle kuusi. Loukkaantumiset vaivasivat Murrayta läpi kauden ja hän ei voittanut lopulta kuin kolme ATP-turnausta. Finaalipaikkoja tuli saman verran kuin turnausvoittojakin, eli kaikissa turnauksissa joissa Andy venyi finaaliin asti, nappasi hän turnausvoitonkin. Grand slameissa ei saanut itsestään parastaan irti.

 

2.John Isner

Isnerin kausi alkoi listan sijalta 14. Kävi kauden alkupuolella aina TOP10:ssä olemalla yhdeksäs, sen jälkeen alkoi kuitenkin alamäki. Pelasi tasaisen huonosti läpi kauden tippumalla lopulta sijalle 19. Ensi kaudella puolustettavia pisteitä on melko vähän, joten voi hyvinkin olla, että tämä yhdysvaltalainen syöttökone nousee takaisin hätyyttelemään TOP10-sijoituksia.

 

3.Jerzy Janowicz

Kim Tiilikaisen valmentama puolalaisjätti Janowicz teki parilla edelliskaudella hienon nousun ATP-listalla. Aloitti menneen kauden sijalla 21, kausi päättyi kuitenkin sijalle 43. Kärsi kauden mittaa vammoista, eikä saanut parasta asetettaan, syöttöä, oikein missään vaiheessa kautta täydelliseen kuntoon. Janowiczillekin jää tulevalle kaudelle melko vähän puolustettavia pisteitä, ja miehen pysyessä kunnossa hän tulee nousemaan jälleen lähelle TOP20-sijoituksia.

 

4.Jarkko Nieminen

Faktat faktoina, Jarkko Niemisen kausi oli valtava pettymys. Tippui sijalta 39 aina sijalle 73 saakka. Ensi kausi tulee olemaan Jarkolle erittäin iso kausi. Joko hän palaa tasolleen ja nousee jälleen TOP50-sijoituksille, tai sitten hänen uransa alkaa kääntyä toden teolla kohti loppua. Kahta huonoa peräkkäistä kautta ei enää 33-vuotias Nieminen voi uralleen tässä vaiheessa ottaa.

 

5.Rafael Nadal

Nadalin kausi oli suuri pettymys. Ei niinkään miehen peliesitysten, vaan enemmänkin loukkaantumisten takia. Tämän kauden piti olla Nadalin, hänen piti hallita ATP-listaa taistellen kärkipaikasta Djokovicin kanssa. Niin vain kuitenkin kävi, että ATP-listan kärkipaikka vaihtui lopulta kolmossijaan. Nadalilla ei ole kuitenkaan ensi kaudella hirveästi puolustettavia pisteitä, ja jos espanjalainen sisupussi on kunnossa, niin hän tulee taistelemaan loppukaudesta jälleen rankingin kärkipaikoista.

 


1
2
3
4
Google+
Talletus
Fi
EN
FI
NO
SV
DE
CA
NZ
GB
20:27